Kyläneuvosto

Kyläneuvosto on Vaalan kunnan kylien välinen sekä kylien ja kunnan välinen yhteistyö- ja kehittämiselin. Kyläneuvosto toimii Vaalan kunnan ja kylien välisenä  yhteistyö- ja kehittämiselimenä, jonka toiminnan kautta ajankohtainen ja  ajantasainen tieto välittyy kunnan ja kylien välillä. Kyläneuvoston toiminnan  tarkoituksena on myös tiivistää kylien välistä yhteistyötä. Lisäksi kyläneuvoston toiminta edistää osaltaan kylien elinvoimaisuutta ja turvallisuutta. Kunta voi hyödyntää kyläneuvostoa mm. häiriö- ja poikkeusoloissa esimerkiksi kylien tiedotuksen muodossa. Kyläneuvosto on yksi kunnan vaikuttamistoimielimistä, sillä ei siten ole päätäntävaltaa kuntaa koskevista asioista.

Kunnanhallitus asettaa kyläneuvoston valtuustokaudeksi. Se myös hyväksyy kyläneuvostolle toimintasäännön. Lue toimintasääntö (pdf) tästä.

Neuvosto muodostuu kyläyhdistysten ja vastaavien toimijoiden keskenään valitsemista edustajista siten, että kultakin kylältä on yksi edustaja neuvostossa.

Kyläneuvosto kokoontuu pääsääntöisesti neljästi vuodessa. Kokouskutsu ja kokouksen asialista lähetetään neuvoston jäsenille viimeistään viisi vuorokautta ennen kokousta. Kokouksista laaditaan muistio, joka julkaistaan kunnan nettisivuilla.

Kokoukset kutsuu koolle kunnan edustaja (viranhaltija) ja kunnan edustaja toimii kokouksissa puheenjohtajana. Kunnan palvelusihteeri toimii kokouksissa sihteerinä.

Muistiot ja pöytäkirjat (PDF):

2026

Kyläneuvoston jäsenet

Edustettu kyläEdustajaVaraedustaja
Enonlahti-SalmenrantaJari OjalaJari Väisänen
JärvikyläSimo HirviPaula Lyttinen
ManamansaloHeikki SalumäkiAnne Huotari
NeittäväAino LeinonenPentti Ramstedt
NuojuaPekka Jylhä-OllilaPasi Laine
OtermaReijo VirkkunenRauno Virkkunen
SuutarinkyläPekka VälinenSisko-Liisa Rusanen
SäräisniemiSatu PihlajaniemiMatti Halonen
VeneheittoMarjukka HelanderAntti Mäkelä

 

Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.