Painuan kanavan tuulivoimahanke
Vaalan kunnanvaltuusto on päättänyt 3.9.2020 § 42 käynnistää osayleiskaavan laadinnan Painuan kanavan alueelle. Painuan kanavan tuulivoimahanke sijaitsee Vaalan keskustasta noin 17 kilometriä lounaaseen. Suunnittelualueen rajaus tarkentuu prosessin edetessä.
Osayleiskaavan laatimisen menettelystä vastaa Vaalan kunta. Osayleiskaava laaditaan alueidenkäyttölain (entinen maankäyttö- ja rakennuslaki) 77 a §:n mukaisena yleiskaavana, jonka perusteella voidaan myöntää rakennuslupia tuulivoimaloiden rakentamiseksi.
Painuan kanavan tuulivoimaosayleiskaavahankkeesta on laadittu AKL (ennen MRL) 63 §:n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), jonka Vaalan kunnanhallitus on hyväksynyt kokouksessaan 6.4.2021 § 86. OAS:ssa esitetään kaavahankkeen keskeiset tavoitteet, suunnitellut osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyt, laadittavat selvitykset ja vaikutusten arvioinnit.
Kaavoituksen yhteydessä on toteutettu ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA). YVA-menettelystä on vastannut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Tutustu Painuan kanavan tuulivoimahankkeen YVA-menettelyyn ympäristö.fi-sivulla!
Painuan kanavan tuulivoimapuiston kaavoitus on edennyt kaavaehdotusvaiheeseen. Vaalan kunnanhallitus on kokouksessaan 16.12.2024 § 278 päättänyt asettaa Painuan kanavan tuulivoimaosayleiskaavan kaavaehdotuksen aineistoineen julkisesti nähtäville vähintään 30 vuorokauden ajaksi AKL 65 §:n ja MRA 19 §:n mukaisesti. Aineistotäydennysten aikataulun myötä nähtävilläolo on asetettu aikavälille 28.2. – 4.4.2025.
Nähtävilläolokuulutukseen pääset painamalla tästä linkistä. Kuulutuksesta löydät myös kaavaehdotukseen liittyvän aineiston. Nähtävillä olleesta aineistosta saadut palautteet kerättiin ja niitä tutkitaan hankeen edetessä.
