Valtuusto
Vaalan kunnan ylintä päätösvaltaa käyttää valtuusto, johon kuntalaiset äänestävät jäsenet kuntavaaleissa. Vaalassa valtuutettuja on 17. Valtuusto ohjaa päätöksillään koko kunnan kehittämistä.
Kuntalaki painottaa valtuuston roolia kunnan strategisena johtajana. Siinä on tärkeää tulevaisuuteen suuntautunut, kunnan toiminnan pitkäntähtäimen tavoitteiden ja päämäärien hahmottaminen ja
linjaaminen.
Valtuuston tehtäviin kuuluu:
- päättää toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista
- päättää hallinnon järjestämisen perusteista
- päättää talouden ja rahoituksen perusteista sekä hyväksyä talousarvio
- päättää kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista
- päättää kunnan liikelaitokselle asetettavista toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista
- päättää takaussitoumuksen tai muun vakuuden antamisesta toisen velasta
- valita jäsenet kunnan toimielimiin, jollei jäljempänä toisin säädetä
- päättää luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteista
- valita tilintarkastajat
- hyväksyä tilinpäätös ja päättää vastuuvapaudesta
- päättää muista valtuuston päätettäviksi säädetyistä ja määrätyistä asioista
Valtuusto käsittelee asiat kunnanhallituksen valmistelun pohjalta, mutta se voi myös siirtää päätösvaltaansa edelleen muille kunnan toimielimille.
Valtuuston kokoukset ovat yleisölle avoimia. Kokouksista ilmoitetaan etukäteen kunnan virallisessa ilmoituslehdessä, ilmoitustauluilla sekä kunnan Internet-sivuilla kunnan ilmoituksissa. Pöytäkirjat julkaistaan heti niiden valmistuttua.
Vaalan kunnanvaltuuston jäsenet
Vaalan kunnanvaltuutetut 2021 – 2025:
Valtuutettu | Puolue | Puhelinnumero |
Välinen Pekka, pj | KESK | 0400 299 254, pekka.valinen@vaala.fi |
Leinonen Tapio, 1. vpj | KOK | 050 305 2718
tapio.leinonen@vaala.fi |
Hannukainen Esa, 2.vpj | PS | 040 501 1439
esa.hannukainen@vaala.fi |
Halonen Matti | PS | 040 635 1010
matti.halonen@vaala.fi |
Hiltunen Maarit | VKK | 045 114 5807
maarit.hiltunen@vaala.fi |
Karjalainen Esa | KESK | 0400 584 612
esa.karjalainen@vaala.fi |
Kylmänen Tiina | VAS | 0400 855 916
tiina.kylmanen@vaala.fi |
Kivioja Heikki | KESK | 045 238 4674
heikki.kivioja@vaala.fi |
Leinonen Aino | PS | 040 911 7573
aino.leinonen@vaala.fi |
Leinonen Jenna | KESK | 0400 855 926
jenna.leinonen@vaala.fi |
Koukkari Ville | KOK |
ville.koukkari@vaala.fi |
Mustonen Osmo | VAS | 040 537 9871
osmo.mustonen@vaala.fi |
Pärkkä Leena-Kaisa | KESK | 044 587 8054
leena-kaisa.parkka@vaala.fi |
Roivainen Jouko | KESK | 050 591 5131
jouko.roivainen@vaala.fi |
Tikanoja Janne | KESK | 045 232 2287
janne.tikanoja@vaala.fi |
Virkkunen Reijo | KESK | 040 526 5162
reijo.virkkunen@vaala.fi |
Vaalan kunnan varavaltuutetut 2021 – 2025:
Vasemmistoliitto r.p. | ||
Väyrynen Pertti | 1. varajäs. | pertti.vayrynen@vaala.fi |
Haataja Antti | 2. varajäs. | antti.haataja@vaala.fi |
Ahokas Marja | 3. varajäs. | marja.ahokas@vaala.fi |
Moilanen Helmi | .4. varajäs. | helmi.moilanen@vaala.fi |
Suomen Keskusta r.p. | ||
Sale Peter | 1. varajäs. | peter.sale@vaala.fi |
Mankinen Olli-Pekka | 2. varajäs. | olli-pekka.mankinen@vaala.fi |
Koski-Tulppo Tiina | 3. varajäs. | tiina.koski-tulppo@vaala.fi |
Tervonen Timo | 4. varajäs. | timo.tervonen@vaala.fi |
Hanni Kaija | 5 varajäs. | kaija.hanni@vaala.fi |
Kuha Sauli | 6. varajäs. | sauli.kuha@vaala.fi |
Meuronen Jarkko | 7. varajäs. | jarkko.meuronen@vaala.fi |
Piippo Jere | 8. varajäs. | jere.piippo@vaala.fi |
Perussuomalaiset r.p. | ||
Lämsä Sami H. | 1. varajäs. | sami.h.lamsa@vaala.fi |
Schroderus Janne | 2. varajäs. | janne.schroderus@vaala.fi |
Häkkinen Terhi | 3. varajäs. | terhi.hakkinen@vaala.fi |
Kokoomus r.p. | ||
Haataja Jarkko | 1. varajäs. | jarkko.haataja@vaala.fi |