Kustannustuen kolmas hakukierros järjestetään 27.4.—23.6.2021. Haettavissa olevan tuen tukikausi on 1.11.2020–28.2.2021. Tuen vertailukausi riippuu yrityksen ALV-ilmoituskaudesta sekä perustamisajankohdasta. Tukea haetaan Valtiokonttorin sähköisen asiointipalvelun kautta.

 

Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut koronapandemian vuoksi ja joilla on sen vuoksi vaikeuksia selvitä joustamattomista kustannuksista ja palkkakuluista. Hallituksen linjauksen mukaan tuen tarve ja määrä arvioidaan koronaepidemian aiheuttaman liikevaihdon äkillisen menetyksen perusteella. Tuella pyritään tukemaan yritysten selviämistä koronapandemian yli.

 

Kustannustuen tavoitteena on yritysten toiminnan jatkuvuuden tukeminen COVID19-pandemian aikaansaamassa vaikeassa tilanteessa sekä konkurssiin ajautuvien yritysten määrän vähentäminen järjestämällä yrityksille lisäaikaa toiminnan ja kustannusten sopeuttamiseen COVID-19 -pandemian aiheuttaman kriisin pitkityttyä ja tartunta-aaltojen palattua.

 

Yritys voi hakea kustannustukea, jos sillä on Y-tunnus. Vaatimuksena on myös, että yrityksellä on tukikaudella hyväksyttäviä kustannuksia vähintään 2000 euroa, ja että sen liikevaihto on laskenut yli 30 prosenttia vertailukauteen nähden.

 

Lisätietoa:

https://www.valtiokonttori.fi/palvelut/korvaus-ja-vahinkopalvelut/yritysten-kustannustuki/

Tai

Pasi Lämsä
elinvoimakoordinaattori
puh. 0400 149 760
pasi.lamsa@humanpolis.fi

Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.