Vaalan kunta järjestää yleisötilaisuuden Nuojua-Järvikylän osayleis- ja asemakaavahankkeista keskiviikkona 15.4.2026 klo 18.00-20.00 Vaalan kunnanviraston valtuustosalissa (Vaalantie 16, 91700 Vaala).  

Tilaisuudessa kaavoitusarkkitehti esittelee julkisesti nähtävillä olevat kaavojen osallistumis- ja arviointisuunnitelmat sekä kertoo yleisesti kaavoituksen etenemisestä.  

Lisäksi alueita omistukseensa hankkineen Googlen edustajat kertovat suunnitelmistaan datakeskushankkeeseen liittyen ja toimintatavoistaan Suomessa.  

Tilaisuuden aikana on mahdollisuus esittää kysymyksiä kaavoitukseen ja hankkeisiin liittyen. Tilaisuudessa puhutaan sekä suomea että englantia ja paikalla on tulkki. 

Valtuustosaliin mahtuu noin 120 henkilöä. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. 

Tilaisuutta on mahdollista seurata myös suorana lähetyksenä Vaalan kunnan Youtube-kanavalla.  

Lue aikaisempi tiedote Googlen datakeskushankkeeseen liittyen: Tiedote: Google ostanut laajan maa-alueen Vaalasta – Vaalan Kunta 

Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.