Yksityistiet

Yksityistieavustukset
Vaalan kunta järjestää infotilaisuuden torstaina 9.7.2026 klo 16–18 Vaalan kunnantalolla. Tilaisuudessa käsitellään yksityisteiden avustuskäytäntöjen muutoksia, sekä uutta kunnanvaltuuston 7.5.2026 vahvistamaa avustusohjetta.
Avustuksen hakuohjeet
Avustustapa muuttuu entisestä työllä avustamisesta rahalliseen avustamiseen. Rahallinen avustamistapa on käytössä monessa kunnassa.
Tiekuntien ja omienteiden tulee hakea avustusta. Hakuaika on 29.6-31.8.2026
Toimielimessä tehtyjä päätöksiä:
- Yksityisteiden ja harkinnanvaraisen kunnossapitoavustuksen hakeminen, Elinvltk 25.06.2026 § 142
- Harkinnanvarainen talvikunnossapitoavustus yli 200 metriä pitkille teille, Elinvltk 07.05.2026 § 103
- Yksityisteille myönnettävä ylimääräinen avustus, Elinvltk 07.04.2026 § 67
Kunta avustaa vain Vaalan kunnan alueella olevaa tieosuutta. Mikäli avustuskelpoisen tien vähäisempi osa on toisen kunnan alueella, voidaan tällaisen tienosan avustamista osana koko tien avustamista avustaa, mikäli kyseinen tienosa on välttämätön tai ainoa kulkuyhteys Vaalan kunnassa sijaitsevalle, vakituisesti asutulle kiinteistölle. Tällaisen tienosan avustaminen on harkinnanvaraista.
Avustusta hakevan yksityistien tulee täyttää seuraavat edellytykset:
- Yksityistietä koskevien asioiden hoitamista varten avustusta hakevalla tiellä on oltava yksityistielain (560/2018) mukainen tiekunta.
- Tiekunnan yhteystietojen tulee olla ajantasaiset Maanmittauslaitoksen ylläpitämässä yksityistierekisterissä sekä kunnan ylläpitämässä yksityisteiden avustusjärjestelmässä ja tien tietojen kansallisessa tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä (Digiroad).
- Yksityistien tulee sivuhaaroineen olla vähintään 200 metrin matkalta pysyvän asutuksen pääsytie, jonka varrella tulee olla vähintään yksi vakituisesti asuttu kiinteistö. Henkilön tai henkilöiden tulee olla kirjoilla kyseessä olevassa asuinpaikassa.
- Jos tiekunnalle myönnetään kunnan avustusta, tien käyttämistä muuhun kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen ei saa kieltää. (YksTl 560/2018, 85§) Tästä voidaan poiketa kunnan suostumuksella asettaa läpikulkua kieltävä liikennemerkki, jos läpikulku aiheuttaa kohtuuttomia kunnossapitokustannuksia, liikenneturvallisuusriskiä tai muuta kohtuutonta haittaa.
- Tiekunnan on ilmoitettava kuntaan, jos yksityistien vaikutuksen piiriin tulee muutoksia vakituisen asutuksen suhteen. Ilmoitus on tehtävä viipymättä, kuitenkin viimeistään kuukauden kuluessa Vaalan kuntaan osoitteeseen kirjaamo@vaala.fi.
- Tieosakkaan on viipymättä ilmoitettava oman kiinteistönsä kohdalla tapahtuneista muutoksista tiekunnan yhteyshenkilölle.
Ilmoita tiekunnan tiedot tänne Väylä – VYYTI (vaylapilvi.fi) ja tänne Tiekunnan yhteystiedot | Maanmittauslaitos
Lue Vaalan kunnan yksityisteiden avustamisohje (PDF) tästä!
Harkinnanvarainen avustus auraukseen voidaan myöntää, mikäli seuraavat ehdot täyttyvät:
- Vakituisen asutuksen oman/ pihatien pituus on vähintään 200 metriä. Tien pituus mitataan kunnossapidettävän tai ennestään avustettavan tieosuuden tai maantien reunasta vakituisesti asutun kiinteistön liittymään tai pihapiirin alkamiskohtaan saakka.
- Kyseessä on pysyvän asutuksen pääsytie, jonka asukas on kirjoilla Vaalan kunnassa kyseisessä osoitteessa.
- Kiinteistöstä maksetaan vakituisen asunnon kiinteistöveroa.
- Kiinteistön virallinen osoite on kyseisessä kiinteistössä.
- Tien varrella voi olla asumattomia metsä- tai peltokiinteistöjä.
- Tien varrella ei saa olla ympärivuoden asuttuja lomakiinteistöjä
- Tie on kiinteistön oma tie, tai tien käytöstä on laadittu sopimus kiinteistöjen kesken, tai
- tielle ei ole mahdollista perustaa tiekuntaa, esimerkiksi koska:
- tieoikeus puuttuu osalta tietä, tai tien varrella on vain yksi asuinkiinteistö.
Harkinnanvarainen kunnossapitoavustuksen myötää elinvoimalautakunta avustusehtojen täyttyessä, avustus on rahallinen ja kilometriperusteinen. Avustus tulee hakea 31.8 mennessä ( vuonna 2026). Avustus on haettava vuosittain ja sen käytöstä tien talvikunnossapitoon on toimitettava tosite. Väärin maksettu avustus peritään takaisin. Elinvoimalautakunta päättää avustuksen määrän, jonka valtuusto vahvistaa päättäessään talousarvion määrärahoista.
Hakulomakkeet on sähköisesti täytettäviä ja lähetettäviä. Lomakkeet lähetetään lomakkeella olevalla ”lähetä”-painikkeella. Palveluun tulee tunnistautua sähköisesti. Lomakkeen mukana on toimitettava vaaditut liitteet.
- KUNNOSSAPIDON AVUSTUSHAKEMUS 2025-2026
- OMAN TIEN KUNNOSSAPIDON AVUSTUSHAKEMUS 2025-2026
- YLIMÄÄRÄINEN AVUSTUS YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOON 2026
- Vapaamuotoiset perusparannushakemukset toimitetaan Vaalan kunnan kirjaamon sähköpostiin: kirjaamo@vaala.fi
Yhteystiedot:
