Vaalassa ovat koronarokotusvuorossa kaikki yli 40-vuotiaat, kuuluivat he riskiryhmään tai eivät (riittää, että täyttää 40 tänä vuonna). Varaa rokotusaika ensisijaisesti netistä sivulta oulunkaari.com, jotta koronapuhelimet eivät ruuhkaantuisi.

 

Oulunkaaren kuntien rokotustilanne 18.5.2021. Kuva: Oulunkaaren kuntayhtymä

 

Vapaita aikoja julkaistaan Nettiajanvaraukseen aina sen mukaan, kun tulevat rokotemäärät varmistuvat. Joskus voi käydä niin, että netissä ei ole tarjolla yhtään vapaata aikaa. Tuolloin aikaa ei voi varata myöskään rokotepuhelimesta, joten asiaan kannattaa palata parin päivän päästä uudelleen.

– Rokotteita ei saavu päivittäin, ja niillä on rajallinen säilyvyysaika. Siksi emme voi suunnitella rokotuspäiviä ja antaa rokotusaikoja viikkojen päähän, vaan elämme viikko-kaksi kerrallaan, koronarokotuksia järjestävät terveydenhoitajat toteavat.

Nettipalvelun kautta voi myös perua ensimmäisen rokoteaikansa ja varata uuden ajan. Kuntalaisten tarvitsee varata vain ensimmäinen rokotus, sillä vahvistusrokotteen ajan saa ensimmäisessä rokotuksessa. Vahvistusrokotteen ajan voi vaihtaa vain erittäin hyvästä syystä.

Rokotteita tulee Oulunkaarelle nyt paljon enemmän kuin alkukeväästä, mutta toisaalta osa rokotteista menee vahvistusrokotuksiin. Tämän hetken arvion mukaan viimeisetkin rokotusryhmät saisivat ensimmäiset rokotteensa heinäkuussa. Rokotukset etenevät ikäluokka kerrallaan vanhemmista nuorempiin, ja tuorein tieto löytyy Oulunkaaren Facebook-tililtä ja nettisivuilta.

– Ikäihmiset ja heidän omaishoitajansa saavat nyt vahvistusrokotteita.
Asumisyksiköt huolehtivat asukkaidensa vahvistusrokotteista, mutta itsenäisesti asuvien ikäihmisten tulee nyt katsoa huolella, koska se vahvistusaika onkaan. Ensimmäisellä rokotuskerralla on annettu mukaan pieni kortti, josta aika näkyy, vs. perhekeskuskoordinaattori Kirsi Kähkönen muistuttaa.

Alle 65-vuotiaiden rokote on Comernity tai Moderna. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen linjauksen mukaan AstraZeneca-rokotetta ei anneta alle 65-vuotiaille, vaikka he sitä toivoisivat. Jos ensimmäinen rokote on ollut AstraZeneca, yli 65-vuotiailla myös vahvistusrokote on AstraZeneca, ja rokotetta ei voi valita. Jos taas ensimmäinen rokote on ollut AstraZeneca, ja henkilö on alle 65-vuotias, vahvistusrokote on joko Comernity tai Moderna.

Kela korvaa koronarokotusmatkat samalla tavalla kuin muut terveyspalveluihin tehdyt matkat. Yhdensuuntaisen matkan omavastuu on enintään 25 euroa. Matkat korvataan yleensä halvimman matkustustavan mukaan. Jos asiakas ei voi terveydentilansa vuoksi käyttää julkisia kulkuneuvoja tai niitä ei ole käytettävissä, hän voi saada korvauksen taksimatkasta. Tällöin asiakkaan pitää tilata taksi alueellisesta tilausnumerosta (Pohjois-Pohjanmaa: 0800 93 150, Lappi: 0800 302 240).

Ensimmäisen rokotteen on Oulunkaarella saanut tällä hetkellä noin 11 300 henkilöä, ja toisenkin rokotteen saaneita on noin 1300 henkilöä. Rokotusmäärien tiedot päivittyvät parin päivän viiveellä. Oulunkaareen kuuluvat Vaalan lisäksi Ii, Pudasjärvi, Simo ja Utajärvi. Alueen kokonaisväkiluku on noin 26 200, kun mukaan lasketaan myös alle 16-vuotiaat.

– Oulunkaaren rokotusprosentti on valtakunnallisesti ja maakunnallisesti vertailtuna erittäin hyvä, terveyspalvelujohtaja Liisa Cajan-Suokas iloitsee.

Jos epäilet sairastavasi koronaa, soita Vaalan terveyskeskuksen ajanvarausnumeroon, puh. 08 5875 6800. Rokotuskysymyksissä sen sijaan tulee soittaa Vaalan koronarokotusnumeroon: 08 5875 5015 ma – pe klo 8 – 9. Koronarokotusnumeroon soittamalla voit myös muuttaa tai perua saamasi rokotusajan.

 

Ohjeet rokotukseen saapuvalle

  • Tule vain terveenä. Jos sinulla on koronaan liittyviä oireita kuten vähäisiäkin flunssan oireita, peru sinulle varattu aika.
  • Tarkista, että tulet oikeaan paikkaan. Vaalassa rokotukset järjestetään Väistölässä, Vaalantie 40.
  • Käytä maskia ja käsidesiä. Pidä turvaväli muihin rokotettaviin.
  • Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi.
  • Rokote pistetään olkavarteen, joten kannattaa pukeutua niin, että olkavarren saa helposti paljaaksi.
  • Varaa aikaa mahdolliseen jonottamiseen. Koronarokotteet kuten muutkin rokotteet voivat aiheuttaa haittavaikutuksia rokotteen saamisen jälkeen, minkä vuoksi vointiasi seurataan 15 minuuttia rokotuspaikalla.
  • Saat rokotuspaikalta ohjeet, miten sinun kuuluu toimia, jos sinulla tulee rokotuksesta oireita.
  • Ensimmäinen rokote ei anna vielä kattavaa suojaa koronavirusta vastaan, joten myös rokotuksen jälkeen tulee noudattaa käsienpesu-, maski- ja turvaväliohjeita. Jos saat rokotuksista huolimatta koronaan liittyviä oireita, ota yhteyttä omalle terveysasemallesi.

 

Lisätietoja:

  • vs. perhekeskuskoordinaattori Kirsi Kähkönen, kirsi.kahkonen@oulunkaari.com, 050 353 6711
  • terveyspalvelujohtaja, johtava lääkäri Liisa Cajan-Suokas, liisa.cajan-suokas@oulunkaari.com, 040 630 1336
Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.