
Vaalan lukion opettajat Riitta Olsbo ja Marjaana Laukkanen ovat innoissaan, sillä heidän haaveensa toteutuu! Pohjoismaiden ministerineuvoston Nordplus-ohjelmakomitea on päättänyt, että Vaalan lukio pääsee koordinoimaan Nordplus Junior -opetusyhteistyöhanketta islantilaisten ja norjalaisten partnereiden kanssa. Hankkeen aikana kussakin kolmessa maassa toteutetaan kaksi vajaan viikon mittaista opiskelijavaihtoa. Niihin osallistuu kymmenen opiskelijaa ja kaksi opettajaa jokaisesta partnerikoulusta.
Hedelmällisen pohjan koulujen yhteistyölle antavat pohjoismainen kulttuuri ja asutushistoria, alueiden yhteiset ympäristökysymykset ja muut alueelliset erityispiirteet. Opiskelijat tutustuvatkin vaihtojen aikana mukana olevien koulujen lähiseutujen historiaan ja ympäristöön: he vierailevat luonto- ja kulttuurikohteissa ja perehtyvät niiden tarinoihin. Oppiminen tapahtuu tutkivan oppimisen menetelmin arkeologien, geologien ja muiden asiantuntijoiden opastuksella.
Tutkivan oppimisen perusideologiaan kuuluu, että tieto muuttuu jatkuvasti. Oppijat synnyttävät uutta tietoa havaintoja tekemällä, useita tiedonlähteitä käyttämällä ja erilaisia ratkaisumalleja kokeilemalla. Oleellista tutkivassa oppimisessa on, että se tapahtuu yhteisöllisesti ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Opettajien vastuulla on oppimiselle suotuisan ilmapiirin luominen ja toimivan ryhmädynamiikan varmistaminen.
Vaalan lukiota sekä norjalaista ja islantilaista koulua yhdistää niiden lähiseutujen ainutlaatuisuus. Vaalan lukio sijaitsee Rokua UNESCO Global Geoparkin alueella, norjalainen Brønnøysundin lukio Trollfjell UNESCO Global Geoparkin alueella ja islantilainen Austur-Skaftafellssýslun lukio lähellä Katla UNESCO Global Geoparkia ja Vatnajökullin kansallispuistoa. Trollfjell, Rokua ja Katla ovat maailman pohjoisimmat UNESCO Global Geoparkit.
Global Geoparkit ovat maailmanlaajuisesti ainutlaatuisia geologisia alueita, jotka on hyväksytty YK:n opetus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO:n kansainväliseen geotieteiden ja geoparkien ohjelmaan. Geoparkien tehtävänä on vaalia alueidensa arvokasta luonnon ja kulttuurin perintöä ja tehdä sitä tunnetuksi opetuksen, tieteen ja kestävän matkailun kautta. Yhteensä geoparkeja on maailmassa tällä hetkellä 147.
Opiskelijavaihdot toteutetaan osana Nordplus Junior-ohjelman kautta rahoitettua hanketta, jota hallinnoi Vaalan lukio. Geoparkkien asiantuntijat ja kansallispuiston henkilökunta tarjoavat hankkeelle alueellista ympäristöosaamista ja laajat kansalliset asiantuntijaverkostot. Hanke lisää monipuolisesti alueiden välistä yhteistyötä: opiskelijavaihtojen lisäksi hankkeen aikana toteutetaan yhteisiä näyttelyitä ja opetusmateriaaleja, joissa tuodaan esille alueiden pohjoisia erityispiirteitä.
Kolmevuotinen hanke alkaa 1.8.2020. Koronaepidemia tuo luonnollisestikin haasteita hankkeen käytännön toteuttamiseen. Ensimmäisen opiskelijavaihdon on tarkoitus kuitenkin toteutua suunnitelman mukaisesti Islannissa jo syyskuun lopulla ja toinen Norjassa keväällä 2021.
Lisätietoja:
Riitta Olsbo, ruotsin ja saksan kielen lehtori, Vaalan lukio
p. 040 3591614, riitta.olsbo@vaala.fi
Mikko Kiuttu, geotieteilijä ja ympäristökasvattaja, Rokua UNESCO Global Geopark
p. 040 1727513, mikko.kiuttu@humanpolis.fi
Lähde:
Rajakangas, E. & Romppainen, H. 2015. Tutkiva oppiminen opintojakson pedagogisena ratkaisuna. ePooki. Oulun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut 16. Hakupäivä 11.6.2020. http://urn.fi/urn:nbn:fi-fe201505289487.
