Vaalan kunta aloittaa Säräisniemellä sijaitsevien, omistuksessaan olevien matkailualueiden kehittämistyön. Kehitystyön kohteena olevat matkailualueet ovat Oulujärven lomakylä, Oulujärven vapaa-aikakeskuksessa sijaitseva matkailuvaunualue ja Suviranta. Työ käynnistyy yrittäjille tarkoitetulla yhteisellä tilaisuudella marraskuun lopussa.
Kehittämistyön tavoitteena on saada matkailualueille investointeja, jotka tuottavat mahdollisimman paljon matkailuvirtoja, yöpymisvuorokausia ja työpaikkoja. Toivottavaa olisi, että matkailuyritykset toimisivat ympärivuotisesti ja täydentäisivät toisiaan. Lisäksi tarkoituksena on ottaa matkailualueille valittujen toimijoiden liiketoiminnan tarpeet huomioon Oulujärven länsirannan rantaosayleiskaavan tulevassa päivityksessä.
Säräisniemen matkailualueen nykyisten matkailutoimijoiden toivotaan tulevan mukaan kehittämistyöhön ja -verkostoihin sekä osallistuvan myöhemmin käynnistyvään toimijahakuun investointisuunnitelmillaan.
Kehittämistyön toteuttamiseen kunnan avuksi on valittu konsultit Kimmo Vähäjylkkä ja Leena Pehkonen SWECO Oy:stä. Heihin voi olla rohkeasti yhteydessä prosessin aikana! Seuraathan kehittämistyön etenemistä koskevaa viestintäämme.
Lue prosessin käynnistämisestä elinvoimalautakunnan pöytäkirjasta 16.09.2022 § 151!
Lisätiedot
