Sinustako Vaalaistunut viestinnän asiantuntija?
Vaalan kunta hakee dynaamiseen työyhteisöönsä viestinnän asiantuntijaa. Tehtäviin kuuluvat poikkihallinnollinen kunnan ulkoinen viestintä eri kanavineen, kunnan markkinointi ja siihen liittyvän materiaalin taitto, kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden osallistamista sekä kunnan digipalveluneuvontaa.
Tarjoamme sinulle haasteellisen, itsenäisen ja monipuolisen työn Kainuun meren eli ainutlaatuisen Oulujärven rannalla. Vaala on luonnonläheinen pieni suuri kunta Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuun rajalla. Vaala on myös osa Rokua Geoparkia, joka on saanut ensimmäisenä Suomessa UNESCOn Global Geopark -statuksen. Vaalassa on turvallista asua, elää, tehdä töitä ja viettää vapaa-aikaa.
Haasteellisen ja monipuolisen tehtävän lisäksi viestinnän asiantuntija on mukana kehittämässä koko kunnan toimintatapoja ja painopisteitä. Tarjoamme kehittämismyönteisen, rennonletkeän ja innovatiivisen työyhteisön tuen, modernit työkalut vastakirkastettuine brändeineen, joustavat työajat sekä mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön.
Edellytämme valittavalta tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Huomioimme prosessissa myös opiskelujensa loppusuoralla olevat henkilöt. Tutkintotodistus on esitettävä viimeistään ensimmäisenä työpäivänä. Lisäksi odotamme ulospäinsuuntautuvaa asennetta, luovaa, terävää ja strategisesti fiksua otetta viestintään, erinomaista suomen kielen taitoa sekä innostusta tehdä kanssamme kunnastamme entistäkin parempi, ihmislähtöisempi ja vuorovaikutteisempi. Arvostamme paineensieto- ja yhteistyökykyä, joustavuutta, kokemusta projektinhallinnasta sekä kiinnostusta yhteiskunnallisiin asioihin. Kokemus vastaavista tehtävistä sekä kunnallishallinnon tuntemus auttaa tehtävän menestyksellistä hoitamista. Tehtävän hoitaminen vaatii ajokortin.
Viestinnän asiantuntija työskentelee tiiviisti kunnanjohtajan, osastojohtajien, vastuualueiden esihenkilöiden sekä kunnan viestintätiimin kanssa. Poikkihallinnollinen yhteistyö on osa viestinnän asiantuntijan arkea.
Tehtävä on vakituinen. Työsuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkkaus on 3143,95 euroa kuukaudessa, minkä lisäksi maksetaan mahdolliset työkokemuslisät. Työ alkaa mahdollisimman pian ja siinä noudatetaan 6 kk koeaikaa. Valitun on ennen paikan vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
Vaalan hallintojohtajalle osoitetut kirjalliset hakemukset ansioluetteloineen tulee jättää 4.5.2023 mennessä sähköisesti kuntarekry.fi -palvelussa. Haastattelut tehtävään järjestetään alustavasti 11.5.2023. Mahdollisimman pian, kuitenkin sopimuksen mukaan.
Voit hakea paikkaa alla olevan linkin kautta:
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/viestinnan-asiantuntija-519438/
Lisätietoja:
hallintojohtaja Ari Niskanen, ari.niskanen@vaala.fi, 0400 855 924 tai kunnanjohtaja Miira Raiskila, miira.raiskila@vaala.fi, 0400 855 920
