Tekninen osasto
Suunnittelija:
Tule suunnittelijaksi Vaalan kunnan tekniselle osastolle!
Vaalan kunta etsii joukkoonsa innokasta suunnittelijaa määräaikaiseen tehtävään.
Suunnittelija toimii Vaalan kunnassa teknisellä osastolla kaavoituspäällikön alaisuudessa. Suunnittelijan työnkuva sisältää monipuolisesti tehtäviä teknisen osaston laajaan tehtäväkenttään liittyen, painottuen erityisesti kaavoituksen, yhdyskuntatekniikan ja maanrakennuksen suunnittelu- ja valmistelutehtäviin. Työnkuva kuitenkin joustaa valitun henkilön osaamisen myötä – tehtäviin voi liittyä myös esimerkiksi työnjohtotehtäviä tai projektinhallintaa.
Vihertyöntekijä:
Vaalan kunnan tekninen osasto hakee vihertyöntekijää yleistenalueiden ja kiinteistöjen viheralueiden kunnossapito ja rakentamistehtäviin määräaikaiseen työsuhteeseen.
Vihertyöntekijän tehtäviin kuuluu viherrakentaminen kesän tulevissa hankkeissa sekä kunnan viher- ja yleistenalueiden sekä kiinteistöjen ympäristönhoito ja puhtaanapito. Viheralueiden työt sisältävät mm. maa/viherrakentamiseen liittyviä tehtäviä, kasvien istutusta ja kastelua, puiden ja pensaiden hoitoa, sekä yleisten alueiden siistimis- ja raivaustöitä, sekä nurmikon leikkausta.
Sivistysosasto
Varhaiskasvatuksen sijaisuudet:
Varhaiskasvatuksessa on tilanteiden mukaan tarjolla eripituisia sijaisuuksia ja määräaikaisia tehtäviä ajalle 1.8.2024-31.7.2025.
Hakijan on itse huolehdittava hakemuksensa ja käytettävyytensä päivittämisestä rekisteriin. Yhteys- ja käytettävyystietojen ajan tasalla pitäminen on edellytys sijaisuuksien tarjoamiselle.
Opinto-ohjaaja:
Olisitko sinä meidän uusi opomme? Tule osaksi Vaalan koulukeskuksen vahvaa ja osaavaa työyhteisöä toimimaan vaalalaisten nuorten parhaaksi!
Vaalan koulukeskuksella on haettavana toistaiseksi voimassa oleva opinto-ohjaajan (oppilaanohjauksen lehtorin) virka 1.8.2025 alkaen. Virka on Vaalan yhtenäiskoulun ja lukion yhteinen, johon sisältyy oppilaanohjauksen tehtävät molemmissa kouluissa. Koulukeskukseen kuuluu Vaalan yhtenäiskoulu, jossa yläkoulun oppilaita on tällä hetkellä noin 60 sekä lukio, jossa opiskelijoita on tällä hetkellä noin 40.
Perusopetuksen ja lukion päätoiminen kielten tuntiopettaja (ru, en, s2)
Tule kieltenopettajaksi Vaalan koulukeskukselle!
Vaalan koulukeskuksella on haettavana toistaiseksi voimassa oleva päätoiminen perusopetuksen ja lukion kielten tuntiopettajan virka 1.8.2025 alkaen.
Eduksi luetaan etenkin ruotsin kielen opettajan pätevyys ja arvostamme myös englannin kielen opetuksen taitoa. Tehtävään kuuluu lisäksi suomi toisena kielenä -oppiaineen opettaminen.
Hallinto-osasto
Työllisyysasiantuntijat:
Kaksi virkaa auki – olisiko toinen sinulle? Vaala etsii työllisyysasiantuntijoita!
Tule mukaan innostavaan tiimiimme rakentamaan tulevaisuuden työllisyyspalveluita! Etsimme kahta työllisyysasiantuntijaa, joilla on sydän paikallaan ja intoa tsempata ihmisiä eteenpäin. Tämä on työ, jossa pääset todella tekemään vaikutuksen: auttamaan työnhakijoita löytämään paikkansa työelämässä ja työnantajia rekrytoimaan tarvitsemaansa työvoimaa sekä kehittämään palveluita, jotka edistävät työllisyyttä Vaalassa. Meillä olet osa lämminhenkistä, tulevaisuuteen suuntaavaa tiimiä, jossa hyvä fiilis, välittäminen, työn ilo ja yhteistyö ovat tekemisen ytimessä.
