Vaalan kunta myy teollisuuskäytössä olleen kiinteistön osoitteessa Yrittäjäntie 2 91700 Vaala. Rakennus on valmistunut 1982 ja laajennettu 1997. Rakennuksen koko pinta-ala on n. 1400 m2, josta toimistotilojen osuus on n. 70 m2.

Rakennus on osittain kaksikerroksinen, ja toimistot on sijoitettu toiseen kerrokseen. Rakennus on liitetty kunnalliseen vesi- ja viemärijärjestelmään, ja sen lämmitysjärjestelmä on kaukolämpö/ilmalämmitys. Rakennuksen yleiskunta on  välttävä ja vaatii kunnostusta niin tekniikan kuin pintojen ja rakenteiden osalta.

Rakennus sijaitsee kahden eri kiinteistön alueella. Kaupan yhteydessä rakennuksen maapohja lohkotaan omaksi kiinteistökseen, joka vuokrataan ostajalle erillisellä sopimuksella. Tontin vuokrahinta määritellään alueen yleisen hintatason mukaisesti.

Ostaja voi vaikuttaa vuokrattavan maapohjan suuruuteen. Ostajalla on myös mahdollisuus jättää erillinen ostotarjous maapohjasta. Mahdollisesta maapohjan myynnistä päätetään erikseen. Lopullisen päätöksen kiinteistön myynnistä tekee Vaalan kunnanvaltuusto. Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjoukset.

Huutokauppa päättyy sunnuntaina 6.11.2022 klo 20.15 tai kolme minuuttia viimeisen tarjouksen jälkeen. Katso kaupan ehdot, huutajan velvollisuudet ja muut tarpeelliset tiedot sekä huuda kiinteistöä Huutokaupat.com:ssa!

 

Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.