Suomen Kuntaliitto esittelee Yhdessä elinvoimaa -julkaisussaan Vaalan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä. Toinen julkaisun esimerkkikunta on Utajärvi.

Kuntaliitto kirjoittaa:

”Vaalan toimintamalli poikkeaa monilta osin Utajärven mallista. Sen kuitenkin koetaan sopivan hyvin juuri Vaalaan, olevan hyvin ”vaalaistettu”. Mallin työstämisen taustalla on pitkä kuntastrategiatyö. Sillä on tähdätty kokonaisvaltaiseen kunnan toimintakulttuurin muutokseen, yhteistyön kehittämiseen. Tavoitteena on ollut myös Vaala-hengen nostaminen ja kaikkien kuntalaisten mukaan ottaminen matalan kynnyksen periaatteella.”

Vaalassa allekirjoitettiin 21.5.2018 elinvoimasopimus ensimmäisenä kuntana Pohjois-Pohjanmaalla. Sopimuksessa eri toimijat sitoutuvat yhdessä edistämään ja toteuttamaan Vaalan kunnan arvojen mukaisesti kuntastrategiaa, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Vaala on lisäksi allekirjoittanut yhdessä muiden Pohjois-Pohjanmaan kuntien kanssa yhteisen hyvinvointisopimuksen, jossa osaaminen ja koulutus nostetaan keskeisiksi hyvinvoinnin tekijöiksi.

Lue Kuntaliiton Yhdessä elinvoimaa -julkaisua tästä! 

Voit myös ladata Kuntaliiton julkaisun maksuttomasti tästä!

 

 

Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.