Kuntien elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa kuvaava Elinvoimaindeksi tarkastelee kuntien kehitystä 20 avainmuuttujan avulla, kuten työllisyyttä, tulo- ja yrittäjyystrendejä, väestönkehitystä sekä asumisen vetovoimaa.

Tuoreessa Elinvoimaindeksissä Vaala sijoittui kymmenen vahvistuneimman maaseutualueen sarjassa upeasti sijalle 8.

Kokonaisindeksin muutos oli Vaalassa +10,3. Veto- ja pitovoimaindeksin muutos parani maaseutualueista eniten Vaalassa (+18,2).

”Sijoitus osoittaa, että kunnan kehitys on oikean suuntaista ja Vaalassa tehdään hyviä päätöksiä elinvoiman vahvistamiseksi ketterällä päätöksenteolla. Olemme satsanneet parin viime vuoden ajan erityisesti energiahankkeiden edistämiseen ja tulokset näkyvät tässä tutkimuksessa”, Vaalan kunnanjohtaja Minna Kärkkäinen sanoo.
Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.