Vaalan kunta oli vuosina 2017 – 2018 mukana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toteuttamassa SOIHTU-arviointitutkimuksessa. SOIHTU on lyhenne sanoista: Sisältöä, osaamista ja arvioitua tietoa kuntien elinvoimaisuuteen, hyvinvointi- ja turvallisuustyön uudistamiseen. Tutkimuksella on ollut hyvinvointityön kehittämisessä tärkeä rooli: se toimi hyvinvointityön edelläkävijänä ja uuden rakentajana. Vaalan lisäksi tutkimukseen osallistuivat Salla, Sodankylä, Utajärvi ja Pudasjärvi sekä Oulunkaaren kuntayhtymä.
Vaalassa hyvinvointi määriteltiin turvalliseksi ja terveelliseksi arjeksi sekä elämäksi yhdessä ystävien kanssa. Vaalan kuntastrategian mukaan hyvinvointia lisää kuntalaisten tunne siitä, että minusta ja läheisestäni pidetään huolta. Hyvinvoinnin varmistamiseen kuuluvat myös laadukkaat palvelut sekä harrastus- ja kouluttautumismahdollisuudet. Lisäksi viihtyisän ympäristön nähtiin lisäävän kuntalaisten arjen sujuvuutta ja hyvinvointia.
Tutkimuksen aikana otettiin käyttöön uusia helppokäyttöisiä työvälineitä. Esimerkiksi Vaalassa ja Utajärvellä kokemustiedon keräämiseen kehitettiin Hyvinvointikortti eli HYTE-kortti. Tutkimuksen mukaan kunnanjohtajan rooli korostui pienissä kunnissa: kuntajohtajan vahva sitoutuminen näytti olevan edellytys toimintatapojen muutokselle. Vahvaa johtamista tarvitaan, jotta opitaan toimimaan aiemmasta poikkeavalla tavalla.
Lue lisää hyvinvointityön kehittämisestä SOIHTU-arviointitutkimuksen loppuraportista!
