Vaalan ja Utajärven kunnissa on kehitetty vuoden 2020 syksystä lähtien digitaalista työhyvinvointitarjotinta. Tarjottimelle kootaan kuntien työntekijöiden ja esimiesten työhyvinvointia ja osaamista edistäviä palveluja. Lisäksi tarjottimen avulla on mahdollisuus toteuttaa kyselyjä ja kerätä näin tietoa siitä, miten henkilökunta kokee työhyvinvointinsa ja osaamisensa kyselyhetkellä.
Osa kuntien henkilöstöstä pääsee testaamaan työhyvinvointitarjotinta jo kevään 2021 aikana. Tarjotin on tarkoitus ottaa asteittain kaikkien Vaalan ja Utajärven kuntien työntekijöiden ja esimiesten käyttöön. Tavoitteena on, että kukin saa valita jatkossa työhyvinvointitarjottimelta omia tarpeitaan vastaavia palveluja. Lisäksi tarjottimen avulla saatavia tuloksia voidaan hyödyntää tiedolla johtamisen tukena.
Työhyvinvointitarjottimen palveluja ja muita työhyvinvointia tukevia toimenpiteitä ideoidaan ja kehitetään molemmissa kunnissa henkilökuntalähtöisesti. Kuntiin on perustettu sekä kuntakohtaisia että kuntien yhteisiä kehittäjäryhmiä. Myös kaikki esimiehet ovat olleet mukana kehittämisessä alusta saakka.
”Näin laajamittainen ja aidosti henkilöstölähtöinen työhyvinvoinnin kehittämistyö on kuntasektorilla ainutlaatuista”, työhyvinvointikoordinaattori Pauliina Valkovirta toteaa. ”Toivon, että muutkin kuntasektorin toimijat ottavat tästä mallia.”
Kehitystyön taustalla on Päivi Rauramon Työhyvinvoinnin-portaat -malli. Se varmistaa osaltaan, että työhyvinvointia tarkastellaan prosessissa kokonaisvaltaisesti. Työhyvinvointitarjottimen tavoitteena puolestaan on, että henkilökunnan työhyvinvointi ja itseohjautuvuus paranevat. Samalla valmentavan johtamisen kulttuuri vahvistuu. Valmentavan johtamisen tarkoituksena on muun muassa hyödyntää työyhteisöissä olevaa potentiaalia entistä kattavammin.
Kehittämisessä on huomioitu Vaalan ja Utajärven ajankohtainen tilanne sekä kuntien nykyiset ja mahdolliset tulevat työntekijät. Koska etätyö on lisääntynyt koronaepidemian myötä, kuntien etätyöohjeita on uudistettu syksyn aikana. Kunnissa on myös otettu käyttöön BreakPro-taukoliikuntasovellus, jolla voidaan ennaltaehkäistä tuki- ja liikuntaelinvaivoja sekä tauottaa työtä sopivissa väleissä. Kunnat pyrkivät lisäksi parantamaan työnantajamielikuvaansa esimerkiksi uuden työntekijän tervetulopaketin ja aktiivisemman rekrytointimarkkinoinnin avulla.
Kehitystyö ja siihen liittyvät toimenpiteet toteutetaan osana Vetoa ja Pitoa kuntatyöhön –hanketta, jossa ovat mukana Vaalan ja Utajärven kuntien lisäksi Iin kunta, Pudasjärven kaupunki ja Oulunkaaren kuntayhtymä. Iin kunta on hankkeen päätoteuttaja. Hanketta rahoittavat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta Euroopan sosiaalirahasto ja valtio sekä edellä mainitut organisaatiot. Hanke toteutetaan 1.6.2020 – 31.12.2022 välisenä aikana.
Lisätietoa:
