Ulkopaikkakuntalaiset vapaa- ajanasukkaat ovat yleensä tyytyväisiä mökkikuntansa palvelutasoon. Samalla he kuitenkin toivovat mökkikunnilta julkisten ja yritysten palvelujen sekä viestinnän kehittämistä. Vapaa-ajanasukkaita ei ole projektipäällikkö Mikko Keräsen mukaan useinkaan kunnissa huomioitu erikseen asiakassegmenttinä, vaikka heidän tarpeensa poikkeavat niin matkailijoiden kuin paikallistenkin tarpeista.
Vaalassa on paljon vapaa-ajan asuntoja ja kesäaikaan kunnan asukasmäärä tuplaantuu. Keränen toteaa, että vapaa-ajan asumiseen liittyviä uusia trendejä ovat etätyön yleistyminen, monipaikkaisuus ja omistajakunnan ikääntyminen. Etenkin etätyön lisääntyminen pidentää mökkeilijöiden viipymää sijaintikunnissa. Vapaa-ajan asuntojen käytön on arvioitu tulevaisuudessa edelleen kasvavan. Nämä avaavat uusia liiketoimintamahdollisuuksia niin kiinteistöhuoltoon kuin digitalkkareillekin sekä esimerkiksi mökeille toimitettaviin ruokapalveluihin.
Tulokset käyvät ilmi Vapaa-ajanasumisesta liiketoimintaa –hankkeessa toteutetuista raporteista. Niissä annetaan mm. toimenpide-esityksiä ja suosituksia Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kärkimatkailukunnille. Tutkimusten mukaan kehitettävää on etenkin viestinnässä, kuten esimerkiksi mökkiläisten tarvitsemien yritysten ja julkisten palveluiden löydettävyydessä, ajantasaisuudessa sekä tapahtumien ilmoittamisessa. Kunnan kehittämistoimia tarvitaan myös esimerkiksi kaavoituksessa, vesihuollossa, tiestön kunnossapidossa ja jätehuollossa.
Hankkeessa olivat mukana Pohjois-Pohjanmaalta Kalajoki, Kuusamo, Oulu, Pudasjärvi, Taivalkoski ja Vaala sekä Kainuusta Hyrynsalmi, Kuhmo, Sotkamo ja Suomussalmi. Hanketta rahoittivat Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma (Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukset), mukana olevat kunnat ja Kajaanin ammattikorkeakoulu. Hanke toteutettiin vuosina 2019–2020.
Lisätietoja:
- Mikko Keränen, Projektipäällikkö
puh. 044 7101 620, mikko.keranen@kamk.fi - ”Kauppila, P. & J. Järviluoma (toim.) (2020). Vapaa-ajanasumisesta liiketoimintaa: Kainuun ja Pohjois-Pohjamaan kärkimatkailukunnat” -tutkimusraportti. Lue raporttia tästä!
