Vaalan kirjaston osallisuuden ja demokratiatyön kehittämishanke Tulevaisuuden kirjasto – yhteinen kirjastomme saa jatkoa vuoden loppuun!

Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto on myöntänyt Vaalan kunnalle valtionavustusta kirjastojen alueellisen ja paikallisen kokeilu- ja kehittämistoiminnan määrärahoista.

Tulevaisuuden kirjasto -hankkeen aikana syksyllä 2024 ja keväällä 2025 muun muassa…

  • jalkauduttiin kirjaston ulkopuolelle ja tuotiin kirjastopalveluja monipuolisesti esiin
  • kokeiltiin uusia yhteiskunnallisia toimintatapoja kirjastossa kuten keskustelutilaisuuksia, osallistavia näyttelyitä sekä pehmovaaleja
  • järjestettiin 36 tapahtumaa, jotka tavoittivat yhteensä 750 kävijää
  • rekisteröitiin 67 uutta kirjastokortin käyttäjää

Mitä on luvassa tulevalle kesälle ja syksylle?

Hankkeen tavoitteena on jatkaa kirjaston demokratiatyön kehittämistä sekä juurruttaa toiminta osaksi kirjasto- ja kuntapalveluja.
Hankkeella edistetään yhteisöllisyyttä ja osallisuutta, tavoitetaan uusia käyttäjäryhmiä ja lisätään tietoisuutta kirjastopalveluista sekä vahvistetaan kirjastoa yhteisen toiminnan alustana.

Hankkeen aikana kirjastoa kehitetään kuntalaisten yhteiseksi toimintaympäristöksi ja uusia toimintatapoja, joiden avulla kirjasto ja sen palvelut tavoittavat kuntalaiset laajemmin, suunnitellaan ja kokeillaan.
Toiminnassa huomioidaan erityisesti kuntalaisten moniluku- sekä digitaitojen kehittäminen.

Mukaan toimintaan ja sen suunnitteluun kannustetaan kaikkia kuntalaisia, paikallisia yhdistyksiä ja järjestöjä sekä kunnan organisaatiota ja muita toimijoita.

Kesällä 2.6. alkaen kirjasto jalkautuu kylille peräkonttikirjastona, tule lainaamaan kesälukemista sekä tapaamaan hankekoordinaattoria ja ideoimaan tulevaa kirjastotoimintaa!

Ajankohtaisimmat tiedot hankkeesta löydät osoitteesta https://www.vaala.fi/hyvinvointi/kirjasto/tulevaisuuden-kirjasto-hanke/

Lisätietoja:

Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.