Vaalan kunta hakee digikehittäjää 8.6. – 31.12.2020 väliseksi ajaksi

Digikehittäjän tehtävänä on koordinoida DIGIVERTY-hankkeen kehittämistyötä. Lisäksi – valittavan henkilön koulutuksesta ja kokemuksesta riippuen – kouluttaa ja edistää työttömien ja henkilöstön digitaitoja. Hankkeen asiakkaille hankitaan kannettavia tietokoneita sekä niihin liittyvät ohjelmistot ja sovellukset.

Tarkoitus on, että kohderyhmälle voidaan järjestää etäkoulutuksia ja valmennuksia heidän hyvinvointiaan, arkeaan ja digiosaamistaan tukevissa asioissa. Koulutukset ja valmennukset sekä varsinkin digiosaaminen hyödyttävät kohderyhmää myös poikkeusolojen jälkeen heidän jatkopoluillaan työelämään sijoittumisessa. Hankkeessa koulutetaan kohderyhmän lisäksi heidän kanssaan työskentelevää henkilöstöä Vaalan kunnan hallinto- ja hyvinvointiosastoilla.

DIGIVERTY-hanke kehittää työttömien digitaalisia toimintoja ja palveluita sekä parantaa sitä kautta työttömien palveluiden saavutettavuutta. DIGIVERTY-hanke toimii tiiviissä yhteistyössä VERTY – Vertaistukea, työllisyyden ja hyvinvoinnin edistämistä -yhdessä! -hankkeen kanssa sekä mahdollistaa VERTY-hankkeen aloittamisen poikkeusoloissa.

Toivomme digikehittäjältä tieto- tai hyvinvointiteknologiaan liittyvää koulutusta ja kokemusta. Eduksi katsotaan kokemus digipalveluiden kehittämisestä erilaisia digialustoja hyödyntämällä. Arvostamme hyviä yhteistyötaitoja, taitoa kohdata asiakas, oma-aloitteisuutta ja näkemystä digipalvelujen kehittämisestä.  Huomioimme myös opintojensa loppuvaiheessa olevat hakijat.

Työtehtävä on määräaikainen ajalla 8.6. – 31.12.2020. Digikehittäjän tehtävän hakuaika loppuu 3.6.2020 klo 16.00.

Vaalan kunta on vajaan 3000 tuhannen asukkaan kunta Oulujärven pohjoispäässä. Kunnan erityispiirteenä on erityisen kaunis luonto. Kunnan alueella on yli sata järveä ja lukuisia jokia. Vaala on osa Rokua Geopark -aluetta. Vaalan kunta on savuton työpaikka.

Lisätietoja: Ari Niskanen, hallintojohtaja, puh. 0400 855 924, sähköposti: ari.niskanen@vaala.

Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.