Tiedonhallintalautakunta luovutti perjantaina 18.12.2020  etänä pidetyssä tilaisuudessa kunniakirjan Vaalan kunnalle tiedonhallintalain esimerkillisestä toimeenpanosta. Tiedonhallintalautakunta päätti asiasta kokouksessaan 8.10.2020. Tiedonhallintalautakunnan mukaan Vaalan kunta on huomioinut tiedonhallintalain vaatimuksia etupainotteisesti kunnan tiedonhallinnan järjestämisessä.

Tiedonhallintalautakunnan etänä 18.12.2020 pidetty kunniakirjan luovutustilaisuus, jossa olivat Vaalan kunnasta mukana (vasemmalta): hallintosihteeri Hanna Karppinen, palvelusihteeri ja arkistonhoitaja Arja Aaltonen ja hallintojohtaja Ari Niskanen.
Tiedonhallintalautakunnan Vaalan kunnalle 18.12.2020 myöntämä kunniakirja.

Vaalan kunnan hallintojohtaja Ari Niskasen mukaan Vaala ei ole kehittänyt tiedonhallintaansa yksin. Kehitystyön pohjana on ollut tiedonohjaussuunnitelma, jota on työstetty vuosia yhteistyössä aktiivisesti Oulunkaaren kuntayhtymän ja sen omistajakuntien (Utajärvi, Ii, Simo ja Pudasjärvi) kanssa. Ensimmäinen projekti alkoi jo vuonna 2015. Tiedonohjaussuunnitelma toimii apuna tiedonhallintamallin suunnittelussa ja toteutuksessa.

Yhteistyö Oulunkaaren ja sen omistajakuntien kanssa on poikinut myös erillisen projektin, jota vetää ulkopuolinen konsultti. Projektiin osallistuville toimijoille kehitetään omat tiedonhallintamallit. Vaalan kunta on antanut henkilöstöresurssin projektiin ja taloudellista panostusta mm. tiedonhallintamallin ohjelmistoon. Projektin päätyttyä tiedonhallintamallin päivittäminen ja kehittäminen jatkuvat hallinto-osastolla osana normaalia toimintaa.

Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.