Katettu jääkaukalo ja sen avajaistilaisuus
Katetun jääkaukalon avajaistilaisuus siirtyy. Tilaisuus siirretään, sillä kovien pakkasten aikaan valaistuksen asentaminen ja sähkötöiden tekeminen ei ollut mahdollista, joten työ on viivästynyt. Myös kaukalon ovien tilauksessa on viivettä.
HOX! Hallin ympärille ei saa mennä oleskelemaan lumen putoamisvaaran vuoksi! Hallin katolta voi pudota kelien lauhtuessa lunta, joka aiheuttaa vaaratilanteita.
Avajaiset järjestetään torstaina 1.2., ja tilaisuudesta tiedotetaan tarkemmin lähempänä.
Uudet eläinlääkäritilat
Uusien eläinlääkäritilojen rakentaminen on aloitettu. Uudet tilat rakennetaan Kolehmaisentielle, urheilukentän ja luistelukentän ympäristöön.

Tarkkaile vesijohtoja pakkasen jäljiltä!
Kovat pakkaset ja kelin äkillinen lauhtuminen voivat aiheuttaa haasteita esimerkiksi vesijohtojen kanssa. Tekninen osasto vinkkaa kuntalaisille, että vesijohtoja kannattaa tarkkailla mahdollisten rikkoutumisten varalta!
Oulujärven lomakylän matkailualueen kilpailutus
Oulujärven lomakylän matkailualueen kilpailutus järjestetään uudelleen. Alueelle aiemmassa kilpailutuksessa valittu toimija joutui perumaan liiketoiminnan aloittamisen alueella, joten järjestämme Swecon kanssa yhteistyössä uuden kilpailutuskierroksen tammikuun lopussa. Kilpailutuksesta tiedotetaan tarkemmin lähempänä.
Tekninen osasto toivottaa kuntalaisille hyvää alkanutta vuotta ja mukavaa kevättä!
