Sellisti Seeli Toivion konsertti
Tunnettu lahtelainen sellisti, sähkösellisti ja laulaja Seeli Toivio saapuu esiintymään Vaalan kirjastoon.
Maanantaina klo 18.00 alkaen soi kirjastossa vanha, 1800-luvulla rakennettu sello, moderni sähkösello, laulu ja elokuvamusiikki!
Konsertissa kestää n. 1h 15min.
Seeli Toivio on musiikin tohtori (Sibelius-Akatemia), ja hän on myös oopperalaulaja. Hän on esiintynyt kotimaan lisäksi laajasti ulkomailla, mm. New Yorkin Carnegie Hallissa, Lontoon Queen Elizabeth Hallissa, Wienin Musikvereinissa, Japanissa ja Euroopassa kiertueilla ja on myös levyttänyt paljon. Toivio on monipuolinen, klassisen koulutuksen saanut muusikko ja hän liikkuu suvereenisti myös viihdemusiikin puolella. Esityksessä kuullaankin mm. Queeniä, Barbra Streisandia, Titanicia ja muita tunnettuja teemoja. Paljon elokuvamusiikkia Ennio Morriconesta Tuulen viemään ja Seeli Toivio esittää myös mm. säveltämäänsä teknoa sekä kertoo tietenkin mm. soittimistaan musiikin lomassa.
Tervetuloa kuulemaan selloja ja laulua mm. elokuvamusiikin tunnelmissa! Konsertissa on myynnissä Toivion runsasta levyvalikoimaa – klassisesta poppiin ja myös laululevyjä sekä tietenkin juuri ilmestynyt sellolevy ”Öinen näky”. Maksaa voi käteisen lisäksi korteilla ja MobilePaylla.
Konserttiin on vapaa pääsy, ilmainen käsiohjelma.
Järjestää: Vaalan kunta/ hyvinvointipalvelut
www.seelitoivio.com
Lisätietoja:

