Peltokurki Duo- Joulukonsertti

17.12.2025
18:00 - 19:00
Säräisniemen kirkko

Peltokurjen joulukonsertti

Oululainen Peltokurki on lauluntekijöiden Anna Peltomaan ja Emma Kurkisen muodostama pohjoinen duo, jonka vahvat lauluharmoniat, väkevä läsnäolo ja tunteisiin porautuvat tekstit ovat lumonneet yleisönsä. Yhtyeen musiikissa herkkyys ja voima löytävät tasapainon, joka koskettaa kuulijaa syvältä ja kantaa sekä levyillä että livenä. Yhtyeen ydin on kahden laulaja-lauluntekijän ja ystävän saumattomassa yhteissoinnissa. Lauluharmoniat ja syvälliset tekstit tekevät Peltokurjesta ainutlaatuisen – musiikki on aseista riisuvan rehellistä ja ottaa kuulijan lähelle. Kurkea on suomalaisessa mytologiassa pidetty taivaankannen kannattelijana, ja samalla tavalla Peltokurjen musiikki tuntuu ottavan kuulijan siipien suojaan. Peltokurki on julkaissut kaksi albumia (2021 & 2025) ja joulusinkun Saman pöydän ääressä, joka voitti YLEn levylautakunnan joulukuussa 2024.

Joulukonsertissa kuullaan niin Peltokurjen omia joululauluja kuin tunnettuja, suomalaisten sekä rakastamia joululauluja. Ilta täyttyy koskettavista tarinoista, heleistä lauluharmonioista ja herkistä tunnelmista. Lämpimästi tervetuloa koskettavaan joulukonserttiin!

Peltokurjen joulukonsertti
Säräisniemen kirkossa ke 17.12. klo 18
Konsertin kesto noin 1h.

Vapaa pääsy!
Lisätietoja:

Jenna Leinonen
Hyvinvointikoordinaattori
Edistää kaiken ikäisten hyvinvointia ja neuvoo kulttuuriasioissa, kulttuurikasvatuksessa, tapahtumissa, nuorten kesätöissä ja nuorten yrittäjyydessä.

When

17.12.2025    
18:00 - 19:00

Where

Säräisniemen kirkko
Ylikyläntie 15, vaala
Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.