Edellisenä viikonloppuna 2.9.2023 Säräisniemen koululla järjestettiin syysmarkkinat. Järjestäjiltä tuli kiinteistöhuollon päivystäjälle ilmoitus, ettei koululle tuli lainkaan lämmintä vettä. Päivystäjä totesi kellarin olevan veden vallassa. Tilassa olevat uppopumput eivät toimineet ja tila oli täyttynyt pohjavedestä. Kiinteistöhuollon päivystäjä haki uuden uppopumpun ja n. 3 tunnin
pumppauksen jälkeen tila saatiin melkein tyhjäksi vedestä.

Tällä hetkellä koululle ei tule lämmintä vettä, eikä tilojen lämmitys ole toiminnassa. Myös sähkölaitteita on kastunut ja ne täytyisi tarkastaa ja kattila tulisi puhdistaa. Kiinteistössä on vuosittain käyttövesi- ja lämmityspuolen putkistoissa vuotoja 5-7 kpl. Tälle vuodelle vuotoja on korjattu 4 kpl. Koska kiinteistö odottaa lopullista päätöstä kunnan kiinteistöstrategian mukaista käytöstä poistoa, ei putkistoja ole uusittu, vaan korjaukset on tehty pelkästään vuotokohtiin.

Tällä hetkellä pohjavesi nousee lattiassa olevaan kaivoon, joten varmin vaihtoehto on tilojen sulkeminen. Vaikka kattila ja poltin kunnostettaisiin, jää putkistojen osalta iso riski, josta voi aiheutua isot korjauskustannukset lyhyelläkin aikavälillä.

Säräisniemen koulun tilat ovat kunnan kiinteistöstrategiassa poistettavien listalla, joten tilan käyttäjien kanssa olisi hyvä käydä keskustelu toiminnan lopettamisesta Säräisniemen koululla ja tarvittaessa miettiä muita mahdollisia tiloja toiminnalle. Päätös asiasta tulisi saada pikaisesti, koska lämmityskausi on alkamassa.

Tilannekatsauksen kasasi
Rakennusmestari
Pentti Väänänen

Janne Routaniemi
Vs. Tekninen johtaja
Toimipiste: Kunnantalo Rakennusmestari / toistaiseksi Vs. Tekninen johtaja
Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.