Sahanranta – kehittämistyö jatkuu ja näkyy tänä vuonna

Vaalan kunta on saanut rahoitusta Pohjois-Pohjanmaan ELY-­keskuksesta Sahanrannan uimarannan ja venesataman kehittämiseen.

Talven aikana on tehty tarkentavia suunnitelmia alueelle tehtäviin parannuksiin, joita ovat mm. esteettömyyttä edistävät leveämmät kulku-reitit, valaistus, oleskelualueet ja kalusteet. Myös satamassa ja uimarannalla tullaan työskentelemään laitureiden ja uimaluiskan rakentamiseksi. Uimaluiska tukee esteetöntä uimaan pääsyä. Alueella parannetaan myös wc-tiloja ja pukutiloja.

Uutena toimintona ollaan toteuttamassa kuntoilu- ja leikkipuistoalue uimarannan pysäköintialueen läheisyyteen. Myös vanhan sahan rauniot tuodaan esille ja tietoa alueen historiasta. Venesataman läheisyyteen rakennetaan myös katettu grillauspaikka ja toinen grillauspaikka lähemmäs kahvilarakennusta. Viihtyvyyttä parannetaan istutuksin ja penkein. Tästä on tulossa upea kokonaisuus kuntalaisille ja vieraille vapaa-ajan viettoon. Valmista tulee vuoden 2026 aikana.

Tulevan kesäsesongin aikana kuntalaiset saavat nauttia kuitenkin rantaelämästä turvallisesti, joten suuremmat työkoneilla tehtävät työt toteutetaan kesäsesongin jälkeen. Kevyitä töitä ja rajattavia työkohteita voidaan tehdä jo kesän kuluessa. Alueelle toivotaan yhtenäistä ilmettä ja  värimaailmaa on pohdittu toteuttajien kanssa. Kesän aikana on suunniteltu tehtäväksi maalaustöitä, joten lähdimme kysymään kuntalaisilta mieleistänne värimaailmaa.

Vastaa sähköiseen kyselyyn 9.4. mennessä ja voita Vaala-aiheisia tuotteita, joita arvomme osallistujien kesken! https://zef.fi/s/rnkdgl9t/

Ritva Sauvola
Hankekehittäjä
Neuvoo kunnan kehittämishankkeissa, niiden suunnittelussa ja toteutuksessa sekä antaa vinkkejä yhteisöjen hankerahoitusmahdollisuuksista, hankealoitteista ja kehittämisideoista.
Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.