Sahanrannan uimarannalla sijaitsevan hyppytornin kohdalta pohja on sukellettu ja hyppääminen on turvallista.

Alueelle on vedetty poijulinja joka merkitsee turvallisen hyppyalueen. Hyppytornilla on myös ohjeistus turvalliseen hyppäämiseen.

Älä hyppää rannan suuntaan poijulinjan yli. 

Saharannan hyppytorin alue on sukellettu 31.7. Hyppyalueen rannanpuoleisella reunalla on laiturin ankkurointipaino. Matalimmasta laiturista ei saa hypätä rannan suuntaan, poijulinja merkitsee turvallisen hyppyalueen. Hyppyalueen syvänteen reuna on merkitty ja ankkurointi jää hyppyalueen ulkopuolelle.

Tornin alla vedenpohjassa havaittiin aiemmin viikolla hyppäämisen ja sukeltamisen vaarantava esine joka ei kuulu sinne. Sukeltaja on käynyt tarkistamassa tilanteen ja hyppääminen on nyt turvallista.

Ohjeistathan aiheesta lapsia ja nuoria jotka käyvät itsenäisesti uimassa.

Lisätiedot:

Jaakko Kvist
Liikunta- ja ulkoilualueiden päällikkö
Vastaa liikunta- ja ulkoilualueista, kuten kunnan ylläpitämistä retkeilyreiteistä, laduista ja luistelukentistä. Toimipiste: Kunnantalo
Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.