Rokua UNESCO Global Geoparkille vihreä kortti kesän 2022 arvioinnista
Rokua Geopark on Suomen ensimmäinen kohdealue Unescon kansainvälisessä geotieteiden ja geoparkien ohjelmassa, ja tällä hetkellä myös Pohjois-Pohjanmaan ainoa Unescon ohjelmakohde. Unesco arvioi kohdealueiden ohjelmakelpoisuuden määräajoin niiden laadun ja ohjelmajäsenyyden perusteena olevien arvojen säilymisen varmistamiseksi.
Unescon vaatimukset ohjelmajäsenyyteen ovat korkeat. Geopark-kohteiden arvioinnissa kiinnitetään huomiota alueen luonto- ja kulttuuriperinnön arvoihin ja niiden säilymiseen, luonto- ja kulttuuriperinnön esiin tuomiseen alueen näyttelyissä, luontopoluilla, käyntikohteissa, esitteissä ja digitaalisissa kanavissa, Geopark-teemaisen ympäristökasvatuksen toteuttamiseen, kestävän matkailun edistämiseen ja sitä tukevaan infraan ja markkinointiin, paikalliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen verkostoyhteistyöhön, Geopark-alueen hallintomalliin ja rahoituspohjaan sekä Geoparkin kehittämisestä vastaavaan henkilöstöön.
Rokua Geoparkille kesän 2022 arviointi oli neljäs. Kaksi Unescon nimittämää arvioijaa vietti alueella viikon tutustuen ohjelman kriteerien toteutumiseen. Arviointia isännöi Rokua Geoparkin kehittämisestä vastaavan Humanpoliksen henkilökunta, ja viikon aikana arviointikäynnin tilaisuuksiin osallistui runsas joukko alueen edustajia kuten kuntien luottamushenkilöitä, opettajia, matkailuyrittäjiä, kotiseutuyhdistysten edustajia ja Geoparkin perustajatahojen edustajia. Viikon aikana vierailtiin useissa kohteissa Oulujoen varrella, Rokuanvaaralla ja Oulujärvellä.
Arviointikäynnin havaintojen perusteella Unescon Geopark-neuvosto on päättänyt myöntää Rokua Geoparkille vihreän kortin. Kesäkuussa julkaisemassaan raportissa Unesco suosittaa alueelle myös muutamia kehittämiskohtia. Ympäristökasvatuksessa on huolehdittava toimenpiteiden jatkuvuudesta ja pyrittävä edistämään kansainvälistä yhteistyötä. Raportti kiinnittää huomiota myös matkailuun. Alueen laajaan kokoon nähden matkailun kehittämiseen on luotu kiinnostava toimintamalli. Kehittämistyölle olisi tärkeä muodostaa vakaampi pohja vahvistamalla Geopark-organisaatiota vakituisella matkailun kehittäjällä. Myös matkailutiedon aktiiviseen keräämiseen ja hyödyntämiseen kannustetaan. Reitistöt ovat paikoin kuluneita, ja niitä tulee kunnostaa, esimerkkinä raportti mainitsee Lemmenpolun. Rahoitussopimusten osalta valmistelun aikataulua on aikaistettava; vuoden 2022 arviointikäynnin aikaan rahoitusneuvottelut olivat vielä kesken, vaikkakin niille oli osoittaa vakaa pohja. Pienempiä huomioita liittyi esimerkiksi luontotaulujen logojen ajantasaisuuteen.
Humanpolis Oy haluaa kiittää kaikkia kumppaneitaan ja arviointikäyntiin osallistuneita tahoja menestyksekkäästä yhteistyöstä. Yhdessä kumppaneiden kanssa tullaan katsomaan parhaita ratkaisuja saatujen kehittämistarpeiden toteuttamiseksi.
Lisätietoja voi kysyä Humanpoliksen va. toimitusjohtajalta Mikko Kiutulta,
p. 040 1727513 tai mikko.kiuttu@humanpolis.fi
