Rokua Geopark -alueen reitistöt kokevat tänä kesänä ison muutoksen. Rokuan kansallispuistossa linjataan reitistöjä osittain uusiksi, viitoitukset uusitaan ja polkupohjia kestävöitetään sorastuksilla. Lisäksi Rokuan perinteikkäälle kesätapahtumapaikalle Lianjärven ja Syväjärven väliselle kannakselle rakennetaan uusi päivätupa. Myös muita taukopaikkoja kunnostetaan. Muutoksilla halutaan ohjata retkeilijöitä paremmin kulutusta kestävälle maapohjalle.

Vaalan Tervajoen ja Kutujoen taukopaikoilla kunnostetaan puolestaan rakenteita, tulentekopaikkoja, siltoja ja veneenlaskuluiskia. Tervajoki ja Kutujoki ovat yhteydessä toisiinsa Otermajärven kautta. Vesistöt mahdollistavatkin kiehtovan melontaretken Oulujoelta aina Puolangan rajalle saakka.

Toimenpiteille on saatu EU:n maaseuturahaston tukea Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Hanketta hallinnoivat Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kuntien omistama aluekehittämisyhtiö Humanpolis Oy sekä Metsähallitus. Hankkeen toteuttajat osallistuvat kustannuksiin myös omarahoituksilla. Kaikki hankkeen rakennusurakat valmistuvat syksyyn 2022 mennessä.

Lue lisää kunnostustöistä Luontoon.fi-sivuilta!

Lue lisää hankkeesta Rokua Geopark -sivulta!

Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.