Liukkaat kelit yllättävät joka talvi, ja Pysy pystyssä -kampanja muistuttaa, että pienet arjen valinnat voivat ehkäistä kaatumistapaturmia merkittävästi. Ennakointi, jalankulkusään seuraaminen ja oikeanlaiset jalkineet ovat keskeisiä keinoja pysyä pystyssä talven vaihtelevissa olosuhteissa.

Pysy pystyssä -kampanja on käynnissä 12.–25.1.2026. Kampanja näkyy radiossa ja sosiaalisessa mediassa ja tarjoaa konkreettisia vinkkejä turvalliseen talviliikkumiseen.

Ilmatieteen laitoksen mukaan pelkkä lämpötilan tarkistus ei riitä, vaan jalankulkusää kannattaa tarkistaa ennen liikkeelle lähtöä. Lisäksi siirtymiin on syytä varata enemmän aikaa ja keskittyä kävelyyn – ei puhelimeen. Myös toisten huomioiminen liukkailla on tärkeää, sillä pienikin tönäisy voi aiheuttaa kaatumisen.

Talvikengillä on suuri merkitys turvallisuudelle. Pehmeäpohjaiset ja kuvioidut kengät sekä liukuesteet tai nastat lisäävät vakautta joka askeleella. Kampanja muistuttaa myös pikkujoulukauden riskeistä: kelin mukaiset kengät ja maltillinen alkoholinkäyttö vähentävät kaatumisia.

Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.