Vaalantien varrella kunnanviraston edustalla olevat punakeltaiset aidat on asennettu turvallisuussyistä, eikä aidatuille alueille voi pysäköidä. Aitojen tarkoituksena on estää pysäköinti paikoille, joissa ajoneuvot – kuten pakettiautot – voivat peittää parkkialueelle johtavan liittymän näkyvyyden kokonaan ja aiheuttaa vaaratilanteita.

Aidat on sijoitettu viime syksynä ohjaamaan liikkumista ja parantamaan alueen turvallisuutta. Ne on suunniteltu siirrettäviksi ja törmäystilanteissa mahdollisimman turvallisiksi.

Kunnanviraston kulkujärjestelyt tulevat muuttumaan lähiaikoina liittymän rakentamisen myötä. Rakennustöiden valmistuttua tien varrella olleet parkkipaikat poistuvat kokonaan käytöstä ja alueelle toteutetaan kevyen liikenteen väylä.

Toistaiseksi kulku kunnanvirastolle tapahtuu nykyisen järjestelyn mukaisesti. Rakentamisen tarkempi aikataulu varmistuu urakkaneuvottelun jälkeen, ja siitä tiedotetaan erikseen.

Kiitämme kuntalaisia ja alueella liikkuvia ymmärryksestä muutosten aikana.