
Pohjois-Pohjanmaan alueellinen COVID-19 –koordinaatioryhmä on tänään kokouksessaan todennut maakuntamme siirtyneen koronaviruksen leviämisvaiheeseen. Koronatartuntojen määrä on merkittävästi lisääntynyt edeltävän viikon aikana.
Koordinaatioryhmä tulee suosittelemaan maakuntamme kunnille laajamittaisia koronan leviämisvaiheen suosituksia ja rajoituksia. Ennen uusien suosituksien ja rajoitusten antamista on tarpeen pidättäytyä yli 10 hengen kokoontumisista, käyttää maskia aina julkisilla paikoilla ja huolehtia turvaväleistä sekä käsihygieniasta.
Vaalan kunnan valmiusjohtoryhmä kokoontuu huomenna sunnuntaina klo 11 käsittelemään muuttunutta tilannekuvaa ja valmistelemaan uusien rajoituksien ja suosituksien käyttöönottoa kuntamme alueella. Valmiusjohtoryhmän päätöksistä tiedotetaan viimeistään alkuviikosta, seuraathan kunnan viestintää.
