Vesitilanne Oulujoen vesistöalueella on melko tavanomainen: Lumen vesiarvo oli tammikuun 2022 lopussa 104 millimetriä, mikä on pitkäaikaisen keskiarvon tasolla. Lumen vesiarvolla tarkoitetaan lumikerroksesta sulatettuna muodostuvan vesikerroksen paksuutta. Jääkansi on heikentynyt Oulujoen voimaloiden yläpuolisilla jokiosuuksilla. Paikoitellen on myös täysin sulia kohtia. Jääkansi voi olla heikentynyt myös kaukana voimalaitoksilta.

”Tällä hetkellä kevättulvaennusteet ovat keskimääräisiä koko valuma-alueella. Mikäli kevät ja sulaminen tulevat keskimääräistä aikaisemmin tai voimakkaampana, on todennäköistä, että virtaamat Oulujoessa voivat olla suuria. Sulamiskauden ja koko loppukevään sateet vaikuttavat suuresti tulvan suuruuteen”, kertoo Oulujoen ja Hyrynsalmen reitin säännöstelystä vastaava Mikael Heikkilä Fortumilta.

Vedenpinnat pääosin keskimääräisellä tasolla

Oulujoen vesistöalueen säännösteltyjen järvien pinnat ovat pääosin viimeisen kymmenen vuoden keskimääräisellä tasolla. Oulujärven pinnankorkeus on kuitenkin nyt 22 cm keskiarvoa matalammalla.

Oulujärvellä tullaan toteuttamaan Oulujärven säännöstelyluvassa määrättyjä ruoppaustöitä, joiden takia keväistä pinnan alennusta aikaistetaan noin kuukaudella. Vedenpinnan laskulla varmistetaan ruoppaustöiden toteuttaminen turvallisesti ja siten, että työstä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa ympäröivään maastoon.

Lisätietoja:

Mikael Heikkilä
Oulujoen ja Hyrynsalmen reitin säännöstely, Fortum
mikael.heikkila@fortum.com
puh. 050 453 2857

Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.