Oulujoen vesistöalueen säännösteltyjen järvien pinnat pysyvät keskimääräistä korkeammalla kevättulvaan asti

Vesitilanne Oulujoen vesistöalueella on rauhoittunut koko alkuvuoden
jatkuneiden pakkasten myötä. Vesistöalueen säännösteltyjen järvien pinnat
ovat edelleen vuodenaikaan nähden korkealla, mutta ne ovat pakkasten
vuoksi lähteneet hyvään laskuun. Järviin saadaan tehtyä tilaa kevään
tulvavesiä varten. Juoksutukset tulevat olemaan suuria koko kevään ajan.

Oulujoen vesistön lumen vesiarvo eli lumikerroksesta sulatettuna muodostuvan vesikerroksen paksuus on pitkäaikaisen keskiarvon tasolla. Tällä hetkellä kevättulvaennusteet ovat keskimääräisiä koko valuma-alueella. Jos kevät tulee tavallista aikaisemmin tai nopeammin, on todennäköistä, että virtaamat Oulujoessa ovat suuria. Sulamiskauden ja koko loppukevään sateet vaikuttavat suuresti tulvan suuruuteen.

Peruskorjaus tulossa Nuojuan voimalaitokselle

Fortumin Nuojuan voimalaitoksella alkaa kolmannen koneiston korjaus huhtikuussa. Seisokin arvioidaan kestävän kesän ajan. Korjauksella ei ole merkittäviä vaikutuksia Oulujoen virtaamiin.

Lisätietoja:

Mikael Heikkilä, Oulujoen ja Hyrynsalmen reitin säännöstely, Fortum,
mikael.heikkila@fortum.com, puh. 050 453 2857

Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.