Oulujoen vesistöalueen säännösteltyjen järvien pinnat ovat nousseet poikkeuksellisen korkeille tasoille, vaikka juoksutukset on pidetty alapuolisten vesistöjen sallimalla korkeimmalla mahdollisella tasolla. Virtaamat voivat vielä nousta. Fortum Oyj kehottaakin järvien rantojen ja jokivarren kiinteistönomistajia varautumaan poikkeukselliseen tilanteeseen siirtämällä mahdollisuuksien mukaan veneet ja laiturit pois vedestä.
Järvien pinnannousu johtuu sekä suurista tulovirtaamista että sademääristä. Tulovirtaamat ovat jatkuneet ennätyksellisen suurina koko Oulujoen vesistön valuma-alueella syyskuisesta Aila-myrskystä lähtien. Myös virtaamat joessa voivat vielä nousta. Sademäärät Oulujoen vesistöalueella ovat olleet ennätyksellisen suuret syyskuun alusta marraskuun loppuun saakka.
Syyskuun sademäärä oli 112 mm, joka on keskimääräistä 75 prosenttia enemmän. Lokakuun sademäärä oli 102 mm, joka on keskimääräistä 97 prosenttia enemmän. Myös marraskuussa sademäärät ovat jatkuneet keskimääräistä suurempina ja ne ovat pääasiassa tulleet koko vesistöalueella vetenä.
Oulujoessa tullaan jatkamaan lupaehtojen mukaista maksimivirtaamaa noin 500 m3/s. Tämä tarkoittaa sitä, että välivesien johdosta virtaamat alapuolisilla laitoksilla tulevat olemaan vielä suuremmat. Oulujärven pinnankorkeus NN+ 122,96 metriä on neljän senttimetrin päässä säännöstelyn ylärajasta, joten myös poikkeusjuoksutukset Oulujoessa ovat mahdollisia.
Suppotulva ja Oulujärven mahdollinen poikkeusluvalla tapahtuva säännöstelyn ylärajan ylitys
Fortum hakee poikkeuslupaa, jolla pyritään minimoimaan suppotulvan aiheuttamat haitat Oulujoessa. Suppoa eli hyydettä alkaa muodostumaan, kun joen virtaama on korkea ja veden lämpötila laskee nollaan asteeseen tai sen alapuolelle. Supon muodostumista pyritään estämään muodostamalla jokeen yhtenäinen jääkansi.
Jäädytysajo aloitetaan, kun pakkasta on riittävästi jääkannen muodostumiseen. Jäädytysajo tarkoittaa tasaista 200-250 m3/s virtaamaa. Jotta tällaista virtaamaa voidaan Oulujoessa tässä poikkeuksellisessa vesitilanteessa toteuttaa, tarvitsemme poikkeusluvan Oulujärven ajankohdan säännöstelyn ylärajan ylittämiseen. Suppo aiheuttaa tavanomaisesti tulvia etenkin Montta-Merikoski välillä, mutta myös muualla ne ovat mahdollisia.
Lisätietoja:
Mikael Heikkilä, Oulujoen ja Hyrynsalmen reitin säännöstely, Fortum, mikael.heikkila@fortum.com, puh. 050 45 32 857
