Oulujoen vesistöalueen lumen vesiarvo oli maaliskuun alussa 164 mm, mikä on 21 prosenttia ajankohdan pitkäaikaista keskiarvoa korkeampi. ”Lumitilanteeseen ja kevätkauden keskimääräiseen sadantaan perustuva tulovirtaamaennuste vastaa keskimääräistä suurempaa kevättulvaa”, kertoo Oulujoen ja Hyrynsalmen reitin säännöstelystä vastaava Mikael Heikkilä Fortumilta.
Sulamiskauden ja koko loppukevään sateet vaikuttavat suuresti tulvan suuruuteen. Jos kevät ja sulaminen tulevat keskimääräistä aikaisemmin tai voimakkaampana, on todennäköistä, että virtaamat Emäjoessa voivat olla suuria, sillä Vuokki- ja Kiantajärvien pinnat ovat keskimääräistä korkeammalla.
Oulujoen vesistöalueella vuosi 2021 oli keskimääräistä sateisempi
Oulujoen vesistöalueen vuoden 2021 kokonaissademäärä oli 706 mm, mikä on keskimääräistä 23 prosenttia enemmän. Tavanomaista helteisempi kesä ja kuiva heinäkuu laskivat säännöstelyjen järvien pinnankorkeudet heinä-elokuussa lähelle kesän virkistyskäytön tavoitetasoja.
Elokuu alkoi lähes ennätyksellisillä sademäärillä, minkä seurauksena kesän virkistyskäytön tavoitetasoissa pysyttiin kauden loppuun saakka. Syksy jatkui keskimääräistä sateisempana ja vuoden vaihteeseen tultaessa säännösteltyjen järvien pinnat olivat keskimääräisellä tasolla.
Alkuvuosi 2022 on myös toteutunut keskimääräistä sateisempana
Oulujoen vesistöalueen tammi-helmikuun sademäärä 98 mm oli 47 prosenttia keskimääräistä enemmän. Oulujoen vesistöalueen säännösteltyjen järvien pinnat ovat pääosin lähellä viimeisen kymmenen vuoden keskimääräistä tasoa. Oulujärven pinnankorkeus on kuitenkin nyt NN+ 121,60 m, mikä on viimeisen kymmenen vuoden keskiarvoa 35 senttimetriä matalammalla.
Oulujärvellä tullaan toteuttamaan Oulujärven säännöstelyluvassa määrättyjä ruoppaustöitä, joiden vuoksi keväistä pinnan alennusta aikaistetaan noin kuukaudella. Vedenpinnan laskulla varmistetaan ruoppaustöiden toteuttaminen turvallisesti niin, että työstä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa ympäröivään maastoon maan ollessa vielä jäässä.
Fortumin Utasen vesivoimalaitoksen koneaseman vesikatteiden uusimisen rakennusurakka alkaa maaliskuussa
Utasen vesivoimalaitoksen koneaseman vesikatteet uusitaan maalis–kesäkuussa. Rakennustyöt voivat aiheuttaa lyhyitä rajoituksia tai katkoja patosillan liikenteelle. Urakoitsija ohjaa liikennettä tarpeen mukaan ja vaikutukset liikenteeseen pyritään pitämään mahdollisimman pieninä. Pääurakoitsijana hankkeessa toimii Kattotutka Oy.
Pällissä on keväällä alkamassa tulvaluukun numero 1 peruskorjaus
Fortum sunnittelee korjaavansa Pällin vesivoimalaitoksen tulvaluukun numero 1. Kunnostustyön toteutuessa työstä aiheutuu rajoituksia liikenteelle. Toukokuun aikana työ tulee aiheuttamaan ajoittaisia liikennekeskeytyksiä työpadon rakentamisen aikana. Tarkempi ajankohta tiedotetaan lähempänä. Työn aikana Pällin ja Utasen vesivoimalaitosten välisen jokiosuuden veden pinta voi olla normaalia alempana töiden turvallisen suorittamisen takaamiseksi.
UPM:n Katerman voimalaitoksella Ontojoella tehdään tulokanavan puuverhoilujen uusintaa
Viikoilla 15–17 Verhoilujen uusinnan ajaksi Ontojärven pinta lasketaan lähelle luparajan alarajaa. Tulokanavan puuverhoilun uusinnan takia Ontojärven pintaa on laskettu viime vuosia nopeammin. Verhoilujen uusinta on neljän vuoden projekti. Se toteutetaan osissa laitoksen keväthuoltojen yhteydessä. Työt aloitettiin vuonna 2021.
Lisätietoja:
Mikael Heikkilä
Oulujoen ja Hyrynsalmen reitin säännöstely, Fortum
mikael.heikkila@fortum.com
puh. 050 453 2857
