Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä totesi tänään 10.8. kokouksessaan, että Pohjois-Pohjanmaa on siirtynyt jälleen epidemian kiihtymisvaiheeseen. Tilanne on huonontunut erityisesti Oulussa, mutta tartuntoja on todettu myös monissa muissa alueen kunnissa. Vaalassa on tällä hetkellä koko koronaepidemian aikana todettu kuusi koronatartuntaa. Valtaosa maakunnassamme nyt todetuista tartunnoista liittyy joukkotapahtumiin ja ravintoloihin, joista tartuntoja on levinnyt eteenpäin perheisiin ja kaveripiireihin.

Pohjoispohjalaisia kehotetaan hakeutumaan koronarokotuksiin, sillä rokotukset ovat nopein ja turvallisin tie ulos koronakriisistä. Tartunnan saaneet ovat pääosin nuoria, vielä rokottamattomia henkilöitä. Vaalan koronarokotuksiin liittyvät ohjeet ja ajanvarauksen löydät tästä: Koronarokotusten nettiajanvarausohjeet – Oulunkaari

Kiihtymisvaiheeseen siirtymisen myötä alueellemme on annettu myös uusia suosituksia. Maskien käyttöä suositellaan nyt:

  • Peruskoulussa 6. luokasta lähtien sekä toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa.
  • Työyhteisöissä sisätiloissa, jos samassa tilassa työskentelee tai oleskelee useampia henkilöitä.
  • Julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa.
  • Harrastus- ja vapaaehtoistoiminnan käyttämissä sisätiloissa, jos samassa tilassa on useampia henkilöitä.
  • Joukkoliikenteessä
  • Koronavirustestiin hakeutuville henkilöille matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Suomeen saapuville matkustajille, kun he siirtyvät maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

Työpaikoille suositellaan työtehtävien salliessa etätyötä tai muita työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä.

Ravitsemusliikkeiden osalta kiihtymisvaiheeseen siirtyminen tarkoittaa uusia rajoituksia aukioloaikoihin ja asiakaspaikkamääriin valtioneuvoston ohjeistuksen mukaisesti. Päätökset ravitsemusliikkeitä koskevista rajoituksista tekee valtioneuvosto.

Edelleen on myös tärkeää noudattaa yleisiä hygieniaohjeita, välttää tarpeettomia kontakteja ja huolehtia riittävistä turvaväleistä.

Esimerkiksi yleisötapahtumien osallistujamääriä koskevia rajoituksia ei pidetä tässä vaiheessa välttämättöminä. Epidemiatilanteen kehittymistä seurataan kuitenkin tarkkaan ja tarvittaessa rajoituspäätösten tarpeellisuutta ja välttämättömyyttä arvioidaan uudelleen.

 

10.8.2021

Vaalan kunnan valmiusjohtoryhmä

Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.