Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on edelleen epidemian perustasolla, ja alamme Vaalassa varovaisesti höllentää koronarajoituksia. Tilanne valtakunnallisesti on kuitenkin edelleen vakava, ja erityisesti muuntoviruksiin liittyvät uhkat tulee huomioida kaikessa toiminnassa edelleen kiinnittämällä erityistä huomiota turvaväleihin ja hygieniaan sekä noudattamalla maskinkäyttösuosituksia. Nopeatkin muutokset nyt annettaviin ohjeisiin ovat edelleen mahdollisia.
Seuraavat ohjeet ja rajoitukset ovat voimassa maanantaista 19.4. alkaen:
Kokoontumisrajoitukset jatkuvat nykyisellään
- Yleisötilaisuuksien osallistujamäärä on sekä sisä- että ulkotiloissa rajattu 10 henkilöön aluehallintoviraston päätöksellä 25.4. asti.
- Myös yksityistilaisuuksien osallistujamäärä suositellaan rajattavaksi 10 henkilöön.
Vaalan kunnan julkisia tiloja avataan rajoitetusti
- Kunnan tiloista koulukeskuksen ja koulun liikuntasalin sekä kunnanviraston tilojen käyttö rajataan edelleen kunnan oman toiminnan järjestämiseen ja nämä tilat ovat suljettuna ulkopuoliselta käytöltä.
- Alatalo, punttisali, urheilutalo, hiihtomaja, Lokkipaja, Kassu Halonen –taidetalo sekä Säräisniemen ja Veneheiton koulut avataan rajoitetusti kokoontumisrajoitukset sekä turvaväli-, maskinkäyttö- ja hygieniaohjeet velvoittavasti huomioiden. Lisäksi Ampparin tila avataan arkipäiviksi vastaavalla tavalla, mutta pidetään suljettuna viikonloppuisin.
- Kunta järjestää tiloihin siivoustarvikkeet ja –ohjeet, ja jokainen käyttäjä sitoutuu siivoamaan tilat ohjeiden mukaisesti käyttönsä jälkeen.
- Tiloissa ei edelleenkään voi harrastaa korkean tartuntariskin toimintoja, kuten kontaktilajeja. Turvavälit on pystyttävä takaamaan.
- Tilavarauksiin liittyvät tiedustelut normaaliin tapaan.
- Kiinteistö Oy Vaalan Niskan sauna- ja pesutilat avataan perhekunnille erikseen annettavat siivousohjeet huomioiden
Kansalaisopiston kursseja jatkuu / alkaa
- Nyt meneillään olevat kurssit jatkuvat normaalisti
- Loppukevään ajaksi aloitetaan rajoitusten takia vielä aloittamatta olleita kursseja, joiden pitopaikkana on Alatalo, Urheilutalo tai sivukylillä olevat paikat.
- Viikolla 16 alkavia kursseja ovat esimerkiksi keramiikka ja kudonta.
- Toukokuussa toteutuvat esimerkiksi entisöinti ja golf.
- Kurssien osallistujamäärä on rajattu kymmeneen ja aikaisemmat ilmoittautumiset ovat voimassa.
- Osaan kursseista mahtuu vielä mukaan, ilmoittautua voi ottamalla yhteyttä kansliaan p. 0400-855 948. Tarkemmat tiedot kaikista kursseista löytyvät kansalaisopiston nettisivuilta.
Kunnan järjestämät tapahtumat
- Kunta huomioi voimassa olevat kokoontumisrajoitukset tapahtumien järjestämisessä, ja esimerkiksi perinteinen Laskumiehen lakitus järjestetään tänäkin vuonna etäyhteyksien avulla.
- Ikäihmisten kaksi kuntosalivuoroa käynnistetään torstaina 22.4. Kuntosaliohjaus käynnistyy 29.4. Kuntosalivuorolle on 10 hengen rajoitus/vuoro, joten vuorolle tulee ilmoittautua Jenna Leinoselle leinonen@vaala.fi. Voit ilmoittautua vain toiselle vuorolle, jotta mahdollisimman moni pääsee osallistumaan. Vuorot klo 10–11 ja 11–12.
- Wanhojentanssit siirretään järjestettäväksi syksyllä Vaalan lukion 60-vuotisjuhlien yhteydessä. Tarkempi ajankohta päätetään tuonnempana.
- Ylioppilasjuhlat järjestetään lauantaina 5.6. Tarkempi toteutustapa tiedotetaan lähempänä ajankohtaa, kun tuolloin voimassa olevat kokoontumisrajoitukset ovat tarkemmin tiedossa.
- Nuorille järjestetään tapahtumia ja palveluita läpi kesän, niistä tiedotetaan erikseen.
- Elokuulle suunnitellaan Vaala-päiviin yhdistettynä Valentin Vaala –elokuvafestivaalia, tästä tiedotetaan erikseen.
- Kesäksi suunnitellaan ympäristön siistimiseen ja kasvillisuuden hoitoon liittyvää talkookiertuetta. Asiasta tiedotetaan erikseen.
- Olethan yhteydessä kuntaan, jos yrityksesi / yhdistyksesi / muu kokoonpano suunnittelee kesätapahtumaa, jossa kunta voisi tavalla tai toisella olla mukana!
15.4.2021
Vaalan kunnan valmiusjohtoryhmä
