Koronaepidemia jatkaa rauhoittumistaan. Kulloinkin voimassa olevia ohjeistuksia on noudatettu hyvin, rokotukset etenevät kiitettävästi ja kesän kausivaihtelu tasaa epidemiaa. Maakuntamme alueella on nyt kevennetty maskisuosituksia siten, että julkisissa tiloissa, kuten kunnan tiloissa ja kaupoissa maskin käyttö ei enää ole välttämätöntä.
Maskia suositellaan edelleen käyttöön seuraavissa tilanteissa:
- Sote-palveluluissa niin henkilöstöllä, potilailla, omaisilla ja vierailijoilla
- Joukkoliikenteessä
- Koronavirustestiin hakeutuessa ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
- Riskialueelta Suomeen saapuessa, kun siirrytään maahantulopisteeltä omaehtoiseen karanteeniin, tai jos on omaehtoisen karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
Maskien käytön vähentyessä turvavälien ja yleisten hygieniakäytäntöjen merkitys korostuu. Maskia on hyvä edelleen käyttää sellaisissa tilanteissa, joissa ei voida välttää lähikontaktia muihin. Epidemian voittamiseksi on myös tärkeää, että väestö saadaan mahdollisimman kattavasti rokotettua. Vaalassa rokotusvuorossa ovat jo kaikki yli 16-vuotiaat, ja rokotusaikoja on hyvin saatavilla. Varaa oma aikasi tästä (linkki avautuu uudelle välilehdelle): https://www.oulunkaari.com/koronarokotusten-ajanvarausohjeet/
Toisena tästä hetkestä lähtien voimaan tulevana lievennyksenä kaikkia yksityistilaisuuksia koskevat järjestämisohjeet päättyvät. Kokoontumisrajoituksia ei enää ole voimassa.
16.6.2021
Vaalan kunnan valmiusjohtoryhmä
