Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee osalle väestöstä kolmatta koronarokoteannosta. Ainakin tässä vaiheessa kolmas rokote koskee vain pientä väestöryhmää. Siihen kuuluu esimerkiksi vakavasta immuunipuutoksesta kärsiviä sekä henkilöitä, jotka ovat saaneet ensimmäisen ja toisen rokotteensa keväällä ensimmäisten rokotettujen joukossa, vain muutaman viikon välillä toisistaan.
Lue linjaukset kolmannen rokotteen saajista Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivulta!
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on myös linjannut, että kolmansien rokotteiden jakaminen ei saa hidastuttaa ensimmäisten ja toisten rokotteiden antamista. Siksi esimerkiksi Oulunkaaren kuntayhtymän alueella syyskuun lopulla ja lokakuun alussa järjestettävät Walk-in -rokotuspäivät on tarkoitettu ensisijaisesti ensimmäisten ja toisten rokotusten saamiseen.
Oulunkaari valmistelee kolmansien rokotusten jakoa, joka aloitetaan hoitolaitosten asukkaista ja sote-henkilöstöstä. Oulunkaari tiedottaa myöhemmin, miten muut kolmanteen rokotteeseen oikeutetut voivat saada kolmannen rokotteen.
Lisätietoja: Oulunkaaren terveyspalvelujohtaja, johtava lääkäri Liisa Cajan-Suokas, liisa.cajan-suokas@oulunkaari.com, puh. 040 630 1336.
