Kiinteistö Oy Vaalan Niska
Kiinteistö Oy Vaalan Niska on vuonna 1996 perustettu Vaalan kunnan 100% omistama asuntopalveluita tarjoava tytäryhtiö. Isännöimme Vaalan kunnan suoraan omistamien asuntojen ja kiinteistöyhtiön sekä joidenkin yhteisöjen asuntoja ja vuokrausta. Tavoitteenamme on toimia taloudellisesti ja tehokkaasti niin, että kuntalaisten ja kuntaan muuttavien asumispalvelut ovat määrältään riittävät ja laadultaan hyvät.
Tarjoamme sinulle
Vaala on luonnonläheinen kunta Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuun rajalla. Tarjoamme sinulle haasteellisen, itsenäisen ja monipuolisen työn Kainuun meren eli Oulujärven rannalla. Toimitusjohtajana saat tehdä monipuolista yhteistyötä kunta-alan alan ammattilaisten, asiakkaidemme ja yhteistyökumppaniemme kanssa. Sijaintimme tarjoaa lisäksi loistavat puitteet asumiseen ja elämiseen luonnonkauniissa maisemassa. Sinulla on mahdollisuus työskennellä sopimuksen mukaan myös osittain etänä. Vaalan kunta on savuton ja tuoksuton työpaikka.
Toimitusjohtajan tehtävät
Kiinteistö Oy Vaalan Niskan toimitusjohtajana vastaat yrityksen sekä asiakasyhteisöjen hallinnosta ja isännöitsijän tehtävistä. Näitä ovat esimerkiksi asuntojen vuokraus, kirjanpito (Wisma Fivaldi), taloudenhoito ja ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvat asiat. Työhösi kuuluu lisäksi teknisen ylläpidon suunnittelu, korjausten ja huollon budjetointi sekä korjaustoimenpiteiden organisointi. Hoidat myös ulkopuolisten palveluiden kilpailutus-, tilaus- ja valvontatehtäviä yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa. Toimitusjohtajana olet Vaalan kunnan johtoryhmän jäsen.
Toivomme sinulta
Edellytämme sinulta vähintään opistotason tutkintoa. Katsomme eduksi isännöitsijän ammattitutkinnon (IAT, ITS tai AIT). Arvostamme lisäksi laajaa alan kokemusta, itsenäistä ja aktiivista työotetta sekä hyvää yhteistyökykyä. Edellytämme sinulta valmiutta työskennellä tarpeen mukaan iltaisin.
Työsuhde ja palkkaus
Toimitusjohtajan työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Tehtävässä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Toimitusjohtajan tehtäväkohtainen palkka on 3695 €/kk. Ajokortti on tehtävän hoitamisessa välttämätön. Hyödynnämme valintaprosessissa tarvittaessa soveltuvuustestejä.
Lisätiedot ja hakuohjeet
Voit kysyä tarkempia tietoja toimitusjohtajan tehtävistä ja Kiinteistö Oy Vaalan Niskan toiminnasta:
- Hallituksen puheenjohtaja Esa Karjalaiselta, puh. 0400 584 612, esa.karjalainen@vaala.fi
- Asuntotoimen toimistonhoitaja Soili Anttoselta, puh. 0400 855 952, soili.anttonen@vaala.fi. Tavoitat Soilin arkipäivisin klo 9.00 – 15.00.
Voit tutustua Kiinteistö Oy Vaalan Niskan toimintaan myös Vaalan kunnan Internet-sivujen kautta!
Jätä hakemuksesi ja ansioluettelosi sähköisesti viimeistään 15.2.2021 Klo 16:00 mennessä kuntarekry:fi:n, mol.fi:n tai monster.fi –linkin kautta. Voit esittää alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset mahdollisen haastattelun yhteydessä. Hakijoita voidaan haastatella jo hakuaikana.
