Taloudellisen hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen hanke, eli HOP-hanke hyväksyttiin Vaalan kunnanvaltuuston kokouksessa 1.6.2023. HOP-hankkeen tarkoituksena on edistää osallisuutta ja hyvinvointia ja ehkäistä eriarvoistumista maakunnassa. HOP-hanke koskettaa 18-29 vuotiaita nuoria aikuisia ja heidän perheitään. Hankkeen avulla tuetaan nuoria, joiden työelämään tai koulutukseen siirtyminen on jostain syystä vaikeutunut tai osoittautunut haasteelliseksi tai kuormittavaksi heidän elämäntilanteissaan. Esimerkiksi korona-aika lisäsi avun tarvetta.

Miksi Vaala osallistuu HOP-hankkeeseen?

Keväällä 2021 toteutettu Minun arkeni ja elämäni -kysely nosti esiin maakunnan asukkaiden toiveita erityisesti taloudelliseen tilanteeseen kohdistuviin muutoksiin liittyen. Erityisesti esiin nousivat pienituloiset yksinhuoltajaperheet sekä ylisukupolvinen huono-osaisuus ja sen tuomat riskit nuorten syrjäytymiseen liittyen.

Erityisesti Vaalaa koskettavia haasteita tilanteessa ovat esimerkiksi 0-17-vuotiaiden lasten sijoittaminen kodin ulkopuolelle, ja lisääntynyt lastensuojeluilmoitusten määrä. Lisäksi haasteena on myös suuri osatyökykyisten ja tukea tarvitsevien nuorten osuus, sekä ylisukupolvinen työttömyys ja syrjäytymisen riski. Nuorille suunnatun hyvinvointikyselyn mukaan pääasiassa kaikilla rahat riittivät ruokaan ja asumiseen, mutta vaatteista ja laskujen maksusta jouduttiin tinkimään. Osa joutui säästämään myös opiskelusta ja harrastuksista. Perheiden elämäntilakohtaisten ongelmien vuoksi hyvinvoinnin, osallisuuden ja yhdenvertaisuuden lisäämiseen on siis syytä kiinnittää huomiota. Vaalan hyvinvointisuunnitelmassa tavoitellaan kaikille nuorille tasapuolisia mahdollisuuksia elämään ja mielekkääseen arkeen riippumatta heidän lähtökohdistaan.

Hankkeen rahoitus

Hanketta varten Vaalan kunta on hakenut rahoitusta, ja se on myös myönnetty kunnalle. Osahanke toteutetaan yhden kokoaikaisen hanketyöntekijän ja kunnan hankekehittäjän työpanoksella. Kunnan hankekehittäjä osallistuu hankkeen hallinnointiin, viestintään ja juurruttamiseen.

Vaalan kunnan rahoitusosuus (20% sen budjetista) muodostuu arviolaskelman mukaan vuosittain näin:

2023: 10538€
2024: 15807€
2025: 13173€

Eli yhteensä 39 518€

Hanke lyhyesti

  • Hankkeen avulla Vaalan kunta pyrkii tavoittelemaan kunnan hyvinvointisuunnitelman mukaista mahdollisuutta tarjota kaikille nuorille tasapuoliset mahdollisuudet elämään ja mielekkääseen arkeen riippumatta heidän lähtökohdistaan.
  • Hanke ja sen rahoitus hyväksyttiin 1.6.2023 kunnanvaltuuston kokouksessa.
  • Vaalan kunnassa HOP-hanke on osahanke, eli siihen osallistuu myös muita maakunnan kuntia kuten Reisjärvi, Nivala ja Ii. Lisäksi hankekumppanina on Takuusäätiö.
Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.