Esteetön Sahanranta etenee selvityksestä toteuttamissuunnitelmiksi tulevina vuosina

Vaalan kunta on teettänyt esteettömyysselvityksen Sahanrannan venerannan ja uimarannan kehittämismahdollisuuksista esteettömyyden näkökulmista. Menneellä viikolla kokoonnuttiin kuntalaisille suunnattuun tilaisuuteen, missä esiteltiin tehtyä selvitystä ja suosituksia esteettömyyden parantamiseksi alueella. Tällä hetkellä alue ei ole esteetön, mutta sen nykyisten rakenteiden kehittämiseksi laaditun yleissuunnitelman perusteella suuria rakenteellisia muutoksia ei tarvita, sen sijaan pinta töitä, ohjausta ja varustelua tulisi parantaa kauttaaltaan.

Selvitys on monipuolinen ja siinä on tarkasteltu esteettömyyttä eri näkökulmista. Tarkasteltavana olevat alueet olivat satama-alue, kävelyreitti satama-alueelta uimarannalle, uimaranta, kahvilarakennus ja Saharannantien jalankulkuväylä. Selvityksen perusteella annettiin tarvittavia suosituksia asioiden parantamiselle.

Esiteltyä selvitystä kommentoitiin tilaisuudessa monesta näkökulmasta. On tärkeää, että jatko suunnittelussa brändätään aluetta oman historiansa kautta ja tuodaan esiin kaikki palvelut ymmärrettävästi kylttien ja opasteiden avulla. Saapumiseen alueelle liittyvät myös hyvät kävely- ja pyöräilyreitit sekä niiden varteen sijoitettavat penkit. Valaistus vaatii myös tarkastelua. Tärkeänä pidettiin erityisesti kalusteiden toiminnallisuutta apuvälineiden käyttäjien näkökulmasta: riittävä korkeus, värityksen kontrastien huomiointi, väljyys ja kunnossapito.

Kuntalaisille suunnattu tilaisuus ei ollut vetovoimainen väkimäärältään, mutta sen aikana käytiin hyvää keskustelua parannusehdotuksista ja tarvittavista muutoksista tehtyyn yleissuunnitelmaan. Invalidiliitto on arvioinut suunnitelman ja kiinnitti erityistä huomiota kunnossapitoon tehtävien parannusten jälkeen. Tilaisuudessa esiin nostettiin myös kunnossapidon tarpeet ympärivuotisesti, jotta erityisesti kevättalvella olisi mahdollisuus nauttia rantamaisemasta.

Selvityksen ja suunnitelman laatinutta työryhmää kiitettiin tilaisuudessa hyvin tehdystä työstä. Vanhus- ja vammaisneuvoston asialistalle suunnitelma viedään paikalla olleen puheenjohtajan toimesta. Nyt valmistunutta selvitystä on rahoittanut Oulujärvi Leader ry. Seuraavaksi suunnitelmaa jatkokehitetään kunnan toimesta. Hankkeelle laaditaan suunnitelma etenemisestä sekä mahdollisesta hankerahoituksesta. Keskustelussa nousi esiin, että esteettömyyttä voisi kehittää vaiheittain.

Valtuustoaloitteesta liikkeelle lähteneelle kehittämishankkeelle on varattu vuoden 2023 kunnan teknisen osaston investointimäärärahoihin 282 000 €. Hankesuunnitelmaa tarkennetaan saadun palautteen avulla. Esteetön Sahanranta-projekti hankkeistetaan, jotta saataisiin maksimimäärä tukea suunnitelman toteutukselle. Hanke etenee päätöksentekoon rahoituksen toteutuessa suunnitellusti.

 

Tehdyistä selvityksistä lisätietoa antaa:

Matti Kaikkonen

tekninen johtaja

0400 855 954

matti.kaikkonen@vaala.fi

Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.