Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kuntien omistama aluekehitysyhtiö Humanpolis Oy:n on syksystä 2021 lähtien tuottanut elinkeinopalvelut Muhoksen ja Vaalan kunnille yhteistyösopimuksella. Utajärven kunta on liittynyt alueelliseen elinkeinojen kehittämiseen Utajärven Yrityspuisto Oy:n työpanoksella. Tärkein yhteistyöelin on ollut Oulujokilaakson elinkeinotiimi, jonka toimintaa Humanpolis on koordinoinut. Yhteistyösopimukset on laadittu määräaikaisina vuoden 2022 loppuun.

Jokilaakson kuntien erilaisten elinkeinokehittämisen tarpeiden ja resurssointi-intressien johdosta Humanpolis Oy:n hallitus on kokouksessaan 20.9.2022 esittänyt elinkeinopalveluiden siirtoa Muhoksen ja Vaalan kuntiin, ja päättänyt selvittää mahdollisuutta siirron toteuttamiseksi. Selvitystyön vuoksi Humanpolis Oy on käynnistänyt 19.10.2022 muutosneuvottelut mahdollista siirtoa koskevien työntekijöiden sekä Vaalan ja Muhoksen kuntien edustajien kanssa. Siirtoa selvitetään liikkeen luovutuksena, sillä mahdollisella siirrolla ei olisi vaikutusta siirtyvien työntekijöiden tehtävänkuvaan eikä vastaanottavien kuntien elinkeinopalveluiden kustannuksiin.

Kaikki osapuolet suhtautuvat myönteisesti mahdolliseen siirtoon kuntien palvelukseen. Molemmissa kunnissa on käynnistetty valmistelut elinkeinopäälliköiden toimien perustamiseksi. Marraskuussa Vaalan elinvoimalautakunta ja Muhoksen kunnanhallitus käsittelevät toimien perustamista ehdollisina. Mahdolliset ehdolliset päätökset astuvat voimaan, jos kuntien joulukuun kunnanvaltuustot hyväksyvät elinkeinopalveluiden kulusiirron Humanpolikselta kuntiin osana ensi vuoden talousarviota.

Tällä hetkellä Muhoksen ja Vaalan kunnat ovat maksaneet elinkeinopalveluiden työkustannukset Humanpolikselle. Nyt samat kustannukset siirtyisivät suoraan kuntaorganisaatioiden talousarvioon. Siirrolla ei näin ollen olisi kunnille kustannusvaikutusta, kyse on vain siitä, mihin menokohtaan kustannukset talousarviossa kirjataan.

Tavoite on, että elinkeinopalveluiden tuottaminen alkaisi kunnissa vuoden 2023 alusta. Mahdollisella muutoksella ei tarvitse olla vaikutusta jokilaakson elinkeinokehittämisen yhteistyöhön, joka jatkuu esimerkiksi elinkeinotiimin toiminnan puitteissa.

Lisätiedot

  • Humanpolis Oy:n osalta:
    Jussi Rämet, hallituksen pj., jussi.ramet@muhos.fi, puh. 044 497 0001
    Mikko Kiuttu
    Toimitusjohtaja, ympäristökasvattaja
    Humanpolis Oy, Rokua Geopark
  • Muhoksen kunnan osalta:
    Outi Udelius, henkilöstöpäällikkö, outi.udelius@muhos.fi, puh. 044 497 0008
    Rauno Piippo, hallintopäällikkö, rauno.piippo@muhos.fi, puh. 044 4970 003
  • Vaalan kunnan osalta:
Ari Niskanen
Hallintojohtaja
Vastaa hallintoon liittyvistä asioista sekä neuvoo työllistämisen lainoissa ja väliaikaisrahoituksessa (siltarahoitus). Toimipiste: Kunnantalo
Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.