Vaalan ja Muhoksen elinkeinopäälliköt siirtyivät vuoden alussa Humanpolis Oy:stä Vaalan ja Muhoksen kuntiin. Vaalassa elinkeinopäällikkönä toimii jatkossakin Jussi Tuovinen. Hänen tehtäviinsä kuuluu Vaalan kunnan elinvoimaan liittyvä kehittäminen, yrityskehittäminen ja yritysneuvonta. Muhoksella elinkeinopäällikön tehtäviä hoitaa Asseri Pitkälä.
Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kuntien kehitysyhtiö Humanpolis Oy tuotti vuosina 2021 – 2022 elinkeinopalvelut Muhoksen ja Vaalan kunnille kahdenkeskisillä palvelusopimuksilla. Humanpoliksen hallituksessa käynnistettiin syksyllä 2022 selvitystyö elinkeinopalveluiden siirtämiseksi kuntiin. Yhtiön hallitus piti parhaana mallia, jossa jokainen kunta tuottaa elinkeinopalvelut omalla alueellaan, ja Oulujokilaakson yhteisiä intressejä edistetään Humanpoliksen kautta.
Muhoksen ja Vaalan valtuustot hyväksyivät vuoden 2023 talousarvion käsittelyn yhteydessä elinkeinopalveluiden kustannuksen siirron Humanpolikselta kuntaorganisaatiolle. Elinkeinopalveluiden siirto vietiin loppuvuodesta läpi liikkeen luovutuksena, jossa elinkeinopäälliköt siirtyivät vanhoina työntekijöinä kuntiin. Utajärvellä elinkeinopalveluista on vastannut ja vastaa jatkossakin Utajärven Yrityspuisto Oy.
Humanpoliksen tärkein tavoite on edelleen Rokua UNESCO Global Geoparkin laadukkaan toiminnan ylläpito ja kehittäminen. Toiminnassa painottuu Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kuntien matkailun ja elinvoiman edistäminen ja Rokua Geopark alueen matkailun yhteismarkkinointi. Humanpoliksen henkilöstöresurssi on tällä hetkellä kaksi henkilötyövuotta, jota mahdollisuuksien mukaan vahvistetaan ulkopuolisen rahoituksen avulla.
Lisätietoja
