Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on käynnistänyt Oulujokivarren joukkoliikenteen palvelutaso- ja linjastosuunnittelun. Osana suunnittelua toteutetaan kysely, jonka tarkoituksena on selvittää asiakkaiden tyytyväisyyttä alueen joukkoliikenteen nykytilaan ja kartoittaa kehittämistarpeita esimerkiksi vuorotarjontaan.
Kysely koskee kuntien välistä linja-autoliikennettä Muhoksen, Utajärven ja Vaalan välillä sekä liikennettä Vaalasta ja Utajärveltä Ouluun ja takaisin. Lisäksi kyselyssä voi vastata Oulun ja Kajaanin välistä liikennettä koskeviin kysymyksiin.
Asiakaskyselyyn voi vastata Surveypal-verkkolomakkeella 21.11.2021 asti. Joukkoliikenteen käyttäjien lisäksi kyselyyn toivotaan vastauksia myös niiltä, jotka eivät tällä hetkellä käytä joukkoliikennettä.
Vastaa kyselyyn tästä!
Tavoitteena on selvittää, kuinka joukkoliikenteen käyttämisestä saataisiin nykyistä houkuttelevampaa erityisesti työhön, opiskeluun ja asiointiin liittyvillä matkoilla. Lisäksi kyselyssä huomioidaan kaukoliikenteen liityntäyhteyksien kehittäminen sekä matkailukohteisiin, kuten Rokuan kansallispuistoon sekä Oulujärven retkeilyalueeseen liittyvät matkustustarpeet.
Oulun kaupungin järjestämä Muhoksen ja Oulun välinen linja-autoliikenne (linjat 40 ja 41), VR:n junaliikenne sekä kuntien sisäiset koululais- ja asiointikuljetukset on rajattu asiakaskyselyn ulkopuolelle.
Asiakaskyselyn tuloksia hyödynnetään Oulujokivarren joukkoliikenteen palvelutaso- ja linjastosuunnittelussa. ELY-keskuksen nykyiset liikennöintisopimukset Oulun, Utajärven ja Kajaanin välillä päättyvät 4.6.2023.
Liikennöintisopimusten päättymiseen valmistaudutaan käynnistämällä palvelutaso- ja linjastosuunnittelu, jossa määritellään tarpeelliset kuntien väliset joukkoliikenneyhteydet. Kesällä 2023 alkavan sopimuskauden joukkoliikenne kilpailutetaan ensi vuoden aikana valmistuvan suunnitelman perusteella.
Lisätietoja: joukkoliikennevastaava Samuli Kallio, samuli.kallio@ely-keskus.fi, puh. 0295 038 252
