On kulunut kaksikymmentä vuotta siitä, kun Vaalan Veneheitossa esitettiin Aleksanterin Myrsky –kyläoopperaa. Esityspaikkana oli Marja-Liisa ja Pekka Välisen omistama Ylitalon oopperanavetta. Kyläooppera oli yleisö- ja arvostelumenestys.
Oopperan käsikirjoitti Seppo Kämäräinen ja musiikin sävelsi Risto Vähäsarja. Kyläoopperan runot kirjoitti toimittaja Ritva Hakkarainen ja sen ohjasi Pauli Haataja. Mukana oli todella mittava joukko esiintyjiä ja talkoolaisia.
Vaalan kirjastossa on palveluaikoina näyttely 28.2. – 31.3., joka kertoo keisari Aleksanteri I:n vierailusta Kainuuseen ja 20 vuotta sitten esitetystä Aleksanterin Myrsky –kyläoopperasta. Näyttelyn avajaiset ovat 28.2. klo 12.00. Näyttely siirtyy Vaalan kirjaston jälkeen Kajaanin kirjastoon, jossa se on avoinna toukokuun ajan.
Näyttely kertoo kuvin, lehtiartikkelein ja musiikin keinoin myrskyisästä vierailusta. Näyttelyssä on mahdollisuus kuunnella lisäksi Oulujärvi-kantaatin lauluja. Näistä monet olivat mukana myös Aleksanterin Myrsky -kyläoopperassa.
Huom! Muistathan kirjastossa asioidessasi hygienia- ja turvallisuusohjeet:
- Käytä maskia.
- Pidä turvaetäisyys toiseen asiakkaaseen ja henkilöstöön.
- Desinfioi kädet kirjastoon tullessa ja sieltä poistuessa.
- Tule kirjastoon vain täysin terveenä.
Lue tarkemmin näyttelystä Vaalan kunnan nettisivujen tapahtumakalenterista!
Lue lisää näyttelyn taustoista Seppo Kämäräisen teksteistä:
