Oulujärvi Leaderin hallitus puolsi kokouksessaan 23.11. rahoitusta viidelle yritykselle ja neljälle kehittämishankkeelle. Lopullisen päätöksen tekee Kainuun ELY-keskus laillisuustarkistuksen jälkeen.

Vaalan Frisbeegolfklubi rakentaa 18 väylän tekniikkaradan. Hankkeessa poistetaan puustoa ja aluskasvillisuutta, tehdään heittoalustat pohjatöineen, asennetaan väyläopasteet sekä lähtöpaikalle infokartta. Tavoitteena on tehdä kaiken tasoisille ja -ikäisille harrastajille sopiva frisbeerata, jolla on helppo aloittaa lajin harrastaminen. Uusi rata muodostaa yhdessä aiemmin rakennettujen haastavan tasoisen ja kilpatason ratojen kanssa liikuntapaikkakokonaisuuden, joka palvelee paikallisten lisäksi harrastajia myös laajemmin, mahdollistaa kilpailujen ja tapahtumien järjestämisen sekä luo houkuttelevan kohteen kasvavalle frisbeegolf-matkailulle. Hanke toteutetaan Vaalassa kesän 2024 aikana.

Rata tullaan rakentamaan kahden puolen VT22:n. Radan lähtöpaikka tulee sijaitsemaan VT22:n pohjoispuolella, josta se kiertää ”hiihtoputken” kautta ABC Vaalan takana sijaitsevalle kankaalle. Rata päättyy lähtöpaikan läheisyyteen. Rata on suunniteltu siten, ettei se tule häiritsemään alueella mahdollisesti muita kuntoliikkujia, eikä rataa tulla käyttämään talven aikana. Kurikkavaaran alueella on jo ennestään kolme eritason frisbeerataa ja nyt rakennettavan tekniikkaradan jälkeen voidaan aluetta pitää, frisbeegolfaajien pyhättönä. Radat Kurikkavaaran alueella on kaikille maksuttomia ja avoimesti käytössä. Ratojen ylläpidosta vastaa Vaalan Frisbeegolfklubi ry.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on hieman alle 50.000 €, josta hankerahoituksen osuus on 65 %. Vaalan kunnan osuus hankkeessa on alueen vuokraus Metsähallitukselta, sekä tarvittava tekninen tuki. Hankkeen vetäjänä ja vastuuhenkilönä toimii Vaalan frisbeegolfklubin puheenjohtaja Osmo Mustonen.

 

Yleistä evästeistä
Vaalan Kunta

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Alapuolelta voit lukea evästeistä lisätietoa ja kytkeä tiettyjä evästeitä päälle tai pois päältä.

Välttämättömät evästeet

Sivustolla käytössä olevat välttämättömät evästeet takaavat perustoimintojen kuten näiden evästeasetuksien tallentamisen.

Vapaaehtoiset evästeet

Käytämme Google Tag Manageria keräämään tietoa mm. kävijämääristä ja suosituimmista sivuista, sekä teknistä tietoa millä laitteilla kävijät sivustoa käyttävät. Näiden evästeiden hyväksyntä auttaa meitä ymmärtämään kävijöiden tarpeita ja mukauttamaan sivuston sisältöä ja toiminnallisuutta sen mukaan.