VAAPAA VAALALA -MÖKKITOIMIKUNNAN SÄÄNNÖT
1. Nimi
Toimikunnan nimenä on Vapaa Vaala -mökkitoimikunta ja sen kotipaikka on Vaalan kunta.
2. Jäsenet
Toimikunnan jäseniä voivat olla yli 18-vuotiaat Vaalan kunnan alueella sijaitsevan vapaa-ajan asunnon omistajat tai haltijat sekä heidän perheenjäsenensä.
Mökkitoimikunnassa on 10 mökkiläisjäsentä, jotka edustavat seuraavia alueita: Oulujärven pohjoisranta, Oulujärven länsiranta, Manamansalo, Oterma, Neittävä-Pelso-Veneheitto sekä Oulujokivarsi.
Lisäksi kunnan edustajina toimikunnassa ovat kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja ja sihteerinä toimii osastosihteeri. Toimikunnan puheenjohtajana on valtuuston puheenjohtaja ja toimikunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Kokouksiin voidaan kutsua asiantuntijoita tarpeen mukaan.
3. Valintamenettely
Toimikunta valitaan siten, että helmikuussa lähetetään vapaa-ajan asukkaille (joiden osoite on tiedossa) postimaksuvastauslomake, jolla he voivat ilmoittaa halukkuutensa tai tehdä ehdotuksensa mökkitoimikunnan jäseneksi. Kunnanhallitus valitsee vastaajien joukosta toimikunnan jäsenet ottaen mahdollisuuksien mukaan huomioon alueellisen edustuksen. Valittu toimikunta kokoontuu viimeistään toukokuun alussa.
4. Toimikausi
Toimikunta valitaan valtuustokaudeksi (4 vuotta).
5. Tehtävät ja oikeudet
- Tekee esityksiä ja aloitteita kunnan päättäviin elimiin vapaa-ajan asumiseen liittyvissä asioissa
- Toimii linkkinä kuntalaisten, kyläläisten, kylätoimikuntien ja mökkiläisten välillä.
- Toimii tiedon välittäjänä
- Tekee aloitteita ja antaa lausuntoja saaristo-ohjelmaan ym. vapaa-ajan asumiseen liittyviin ohjelmiin ja esityksiin
- Saa tietoa kunnan päätöksistä ja suunnitelmista, jotka liittyvät vapaa-ajan asumiseen
6. Kokoukset
Mökkitoimikunnan kokoukset pidetään neljännesvuosittain ja lisäksi puheenjohtajan toimeksiannosta tarvittaessa. Vuoden ensimmäinen kokous pidetään viimeistään toukokuussa.
7. Kokouspalkkiot
Mökkitoimikunnan jäsenille maksetaan Vaalan kunnan palkkiosäännön mukainen kokouspalkkio ja Vaalan kunnan rajojen sisällä kertyneet kokousmatkakilometrit.
8. Toimikuntaa koskevat säännökset
Toimikunta on kunnanhallituksen valitsema ja sen alainen toimikunta, jotka koskevat samat säännökset kuin muitakin kunnan toimikuntia.
9. Tiedottaminen
Vapaa Vaala -mökkitoimikunnan tiedottamisesta vastaavat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ottaen tiedottamisessa huomioon mökkitoimikunnan näkemykset.
- - -
Säännöt hyväksytty mökkitoimikunnan kokouksessa 4.7.2009
|