Kyläyhdistykset

Kyläyhdistyksen toimialue on yleensä yksi kylä. Tosin kunkin kylän historiasta ja erilaisista määrittelyistä johtuen kyläyhdistyksen toimialue saattaa olla useampi kylä tai joskus jopa vain osa kylästä. Kyläyhdistys edustaa kylän kaikkia asukkaita. Kyläyhdistyksen rooli on olla kylän eri yhdistysten ja toimijaryhmien yhteinen foorumi, jossa voidaan keskustella koko kylää koskettavista asioista ja muun muassa sovitella vuoden toimintakalentereita yhteen. Kyläyhdistykset ovat paikallisia kansalaisjärjestöjä.

Kyläyhdistys voi laatia kylän kehittämistä koskevan kyläsuunnitelman, jonka toimenpiteitä toteuttavat kyläyhdistys, muut kylällä toimivat yhdistykset, yritykset, kunta ja muut organisaatiot.

Vaalassa toimii useita kyläyhdistykisä, joiden toimintaan pääset mukaan ottamalla yhteyttä suoraan kyläyhdistykseen. Kaksi kertaa vuodessa kokoontuu kunnan ja kylien välinen kylöparlamentti, jossa välitetään teitoa puolin ja toisin sekä keskustellaan ajankohtaisista asioista.

Vaalassa toimivat kyläyhdistykset:

Kankarin kyläyhdistys

Manamansalon kyläyhdistys

Neittävän kyläyhdistys

Nuojuan kyläyhdistys

Pelson kyläyhdistys

Säräisniemen kyläyhdistys

Veneheiton kyläyhdistys

Osalla Vaalan kylistä on nettisivut, jotka löytyvät täältä.

 

Vaalan kunta ei vastaa tällä sivulla olevien linkkien sisällöstä.