07.10.2017
Tytti Määttä on Vuoden Nuori Menestyjä -kilpailun Pohjois-Suomen kärkikolmikossa

Vaalan kunnanjohtaja Tytti Määttä on äänestetty Vuoden Nuori Menestyjä -kilpailun Pohjois-Suomen kolmen parhaan joukkoon. Muut valitut olivat: autonkuljettaja Mika Hujanen (humanitäärinen vapaaehtoistoiminta) ja lumilautailija Enni Rukajärvi (henkilökohtainen kasvu). Pohjois-Suomen kärkikolmikko palkittiin eilen Oulussa Fingersoftin tiloissa. Kaikkiaan kilpailussa oli Pohjois-Suomesta mukana yhdeksän ehdokasta eri aloilta.

Perinteisesti kilpailussa ei ole ollut mukana politiikan edustajia tai kunnan virkamiehiä. Tytti Määttä olikin ainoa kunnallishallinnon edustaja tämän vuoden kilpailussa. Määttä sanoo olevansa iloinen saavutuksesta. ”Tämä tunnustus on samalla tunnustus uuden sukupolven kuntajohtamiselle”, Määttä toteaa. Määttä toivookin, että hänen esimerkkinsä kannustaa nuoria hakeutumaan julkiselle sektorille erilaisiin tehtäviin, joissa voi edistää paikallisyhteisöjen hyvinvointia.

Määttää oli ehdotettu kilpailuun seuraavilla perusteilla: ”Määttä on tehnyt pyyteetöntä työtä syntymäkuntansa eteen ja murtanut myyttejä johtajuudesta. Lisäksi Määttä kannustaa nuoria ennakkoluulottomasti hakeutumaan johtajan tehtäviin ja ottamaan niitä rohkeasti vastaan.”

Vuoden Nuori Menestyjä on maailmalla arvostettu palkinto, jonka Suomen Nuorkauppakamari jakaa omalla alallaan menestyneille 18 – 40 -vuotiaille Suomen kansalaisille. Nuoret menestyjät ovat nuoresta iästään huolimatta saavuttaneet omalla sarallaan jotakin ainutlaatuista, joka hyödyttää yhteiskuntaa, kansakuntaa tai maailmaa. He toimivat uuden sukupolven esikuvina ja innostavat omalla esimerkillään ja henkisellä kasvullaan myös muita ihmisiä. Palkinto mahdollistaa suomalaisten tekojen ja osaamisen tunnetuksi tekemisen niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun suuri yleisö sai vaikuttaa kansallisten finalistien valintaan. Jokaisen alueen (Etelä-, Itä-, Länsi- ja Pohjois-Suomen) kolme parasta ehdokasta etenee kansalliseen finaaliin. Kansalliset voittajat lähetetään edelleen maailmalla arvostettuun TOYP-kilpailuun (Ten Outstandin Young Persons of the world).

Lisätietoa:

-Vaalan kunnanjohtaja Tytti Määttä p. 0400 855 920

-kilpailusta

-Pohjois-Suomen ehdokkaista

 

Kuvassa palkitut Tytti Määttä, Mika Hujanen sekä Tiia Mustonen, Aluejohtaja D (kuvassa vasemmalla) ja Anne Mykrä, Aluekilpailupäällikkö (kuvassa oikealla). Kuvasta puuttuu Enni Rukajärvi.

« Takaisin